tiistai 3. kesäkuuta 2014

Turkulainen: Musliminaiset tuovat hijabit kadulle

Turkulainen: Musliminaiset tuovat hijabit kadulle 4.6.2014

Aya Arkan, 22, ja Asya Arkan , 18, voivat kulkea Turun kaduilla ilman, että kukaan kiinnittää heihin mitään huomiota.

– Mutta kun menemme äidin kanssa kauppaan, tilanne muuttuu. Siitä lähtien kun äiti on käyttänyt huivia, hän on saanut kaupoissa usein vartijan peräänsä. Se tuntuu pahalta. Häntä epäillään varkaaksi vain huivin vuoksi, Asya kertoo.

Irakissa syntyneet nuoret naiset eivät itse käytä huivia eli hijabia. Heidän äitinsäkin alkoi käyttää huivia vasta kaksi vuotta sitten – omasta tahdostaan.

– Me olemme siinä onnellisessa asemassa, että olemme sivistyneistä perheistä, joissa korostetaan valinnanvapautta, Duha Hashim , 22, sanoo. Hän alkoi käyttää huivia 10-vuotiaana silloin tällöin ja ajan myötä sen käytöstä on tullut jokapäiväistä.

– Huivi on minulle erittäin tärkeä ja sen pois ottaminen edes päiväksi on kuin itse rikkoisin omia aatteitani ja elämänvalintojani.

– Eri ihmiset tulkitsevat Koraania eri tavalla, siksi monet tulkitsevat huivin merkityksen eri tavalla, Aya Arkan toteaa.

Siskokset Aya ja Asya Arkan kokeilivat huivin käyttöä kuukauden ajan.

– Mutta jotenkin se ei vain tuntunut omalta. Tuli sellainen olo, että se oli liian suuri vastuu. Huivi symboloi islamia ja minun piti olla mahdollismman esimerkillinen muslimi sitä käyttäessäni, Asya sanoo.

– Toivoisin, ettei huivi herättäisi niin suuria ennakkoluuloja. Eihän se ihmisen persoonallisuuteen liity.

Yhtä lailla kuin huivit ja etenkin kasvot peittävä burka herättävät monissa hämmennystä, vähäpukeisuus hämmentää muslimeja.

– Siveellinen pukeutuminen on itsensä ja toisten kunnioittamista, Duha Hashim toteaa.

Aya ja Asya Arkan ihmettelevät, miksi nuoret tytöt laittavat Instagrammiin itsestään niin paljastavia kuvia.

– Tuntuu, että nuorille kroppa on maailman tärkein asia. Muslimikulttuurissa ei samalla tavalla korosteta ulkonäköä, vaan sisäistä kauneutta.

Aya ja Asya Arkanin mielestä nuorille sopivia esikuvia olisivat esimerkiksi Ruotsin kruununperillinen Victoria ja prinsessa Madeleine.

– Heidän pukeutumisensa ja käyttäytymisensä on sivistynyttä.


Käytetäänkö huivia myös kotona perheen kesken?

Musliminaisten huivin käyttö herättää paljon kysymyksiä.

– Ehkä hassuin kysymys on ollut, käytetäänkö huivia myös suihkussa, Asya Arkan kertoo.

– Ei tietenkään, hän nauraa.

Huivia ei käytetä naisten kesken, eikä myöskään lähisukulaisten kanssa ollessa. Sen sijaan vieraitten miesten katseilta musliminainen voi suojata päänsä huivilla – tai olla suojaamatta.

– Asiaan vaikuttaa oma tahto ja se minkälaisesta kulttuurista tulee. Siveellinen ja peittävä pukeutumissääntö pätee yhtä lailla sekä miehiin että naisiin.


Tempaus kävelykadulla

Turussa 24 nuorta musliminaista on perustanut Hijab-projektin, jonka tavoitteena on edistää kulttuurien ja uskontojen välistä dialogia. Projektia tukee ja rahoittaa Kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden palveluorganisaatio CIMO. Huivitempaus kuuluu osana tähän projektiin.

Ryhmän naiset kertovat musliminaisen arjesta, hijabista ja siihen liittyvistä kokemuksista. Ohikulkevat naiset voivat myös itse kokeilla huivin käyttöä. Suomen ensimmäinen hijab-tempaus on Yliopistonkadulla 7.6. kello 12–17.

Musliminaiset pitävät myös blogia osoitteessa:: http://hijabiksi.blogspot.fi/