lauantai 14. kesäkuuta 2014

Keskisuomalainen: Terrorismin uhka on yksilöissä

Keskisuomalainen, pääkirjoitus: Terrorismin uhka on yksilöissä 14.6.2014

Suojelupoliisi (Supo) varoittaa terrorismin uhan kohonneen Suomessa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Supo kohottaa arviotaan terrorismin vaarasta.

Tilanne ei silti ole yllätys. Terrorismin uhka on ollut Suomessa aina länsimaisittain matala. Syynä tähän on kaksi asiaa. Olemme pieni kansakunta Euroopan reunalla. Ja maahanmuuttajien osuus väestöstämme on matala.

Viime vuosikymmenten ajan Supo on seurannut somaliväestön tilannetta. Suomeen tulleet somalit olivat aluksi pääosin koulutettua keski- ja yläluokkaa. Viimevaiheessa tulijoiden kirjo on ollut toisenlainen. Monet ovat Somalian köyhistä osista, joissa terroristijärjestö al-Shabaabin vaikutusvalta on nykyisin suurta.

Al-Shabaab-linkki on jo vuosia ollut mahdollinen terrorismiyhteys Suomeen. Se on kuitenkin jäänyt vain rahoituksen tasolle. Jotkut ovat saattaneet lähettää rahaa kotialueilleen Somaliaan.

Terroriuhan noston taustalla ei ole Somalia vaan Syyria ja Irak. Syyrian sisällissota loi aivan Euroopan viereen, Turkin naapuriin, sotatantereen, jonne islamistihenkisiä taistelijoita tulee kaikkialta maailmasta.

Suomesta on lähtenyt useita kymmeniä ihmisiä ja ainakin kolme Suomen kansalaista on myös kuollut taisteluissa.

Syyriassa ja Irakissa on nyt voimissaan äärijärjestö Isis. Isistä pidetään amerikkalaisissa arvioissa al-Qaidaakin väkivaltaisempana järjestönä.

Kun Suomen kansalaisia osallistuu taisteluihin Syyriassa, islamilaishenkinen radikalisaatio voi johtaa ajatteluun, jossa kaikki länsimainen koetaan viholliseksi. Tällainen yksittäinen ihminen voisi tehdä Suomessakin terroriteon.

Muuttuvassa maailmassa erilaisia uhkia voi nähdä. Esimerkiksi venäläisväestömme rooli voi isovenäläisen ajattelun levitessä ja Vladimir Putinin pelatessa ulkovenäläisillä valtapolitiikkaa tuottaa yllätyksiä.

Terrorismin uhkaa on helppo käyttää monikulttuurisuuden moittimiseen ja maahanmuuttovastaisuuteen. Tälle ajattelulle ei ole perusteita, sillä uhka muodostuu yksilöistä aivan samoin kuin tavallisessa kotimaisessakin väkivallassa.