tiistai 6. toukokuuta 2014

Yle: Pakolaistyö voi onnistua myös pienissä kunnissa

Yle: Pakolaistyö voi onnistua myös pienissä kunnissa 6.5.2014
Ilkka: Pakolaisteltassa leijuvat erikoiset tuoksut

Pohjalaiskuntia kannustetaan ottamaan lisää pakolaisia. Punaisen Ristin kokemusten mukaan kotouttamistyöllä on mahdollisuudet onnistua myös pienissä kunnissa. Vastaanottopäätöksen tehneille kunnille tarjotaan sekä taloudellista tukea että apua kotouttamiseen.

Suomen Punainen Risti pystytti tiistaina Seinäjoen kaupunginkirjastolle pakolaisteltan. Seinäjoelle noussut teltta on yksi SPR:n kolmesta Suomea tänä vuonna kiertävästä teltasta, joiden myötä SPR pyrkii vaikuttamaan kuntien haluun tehdä myönteisiä päätöksiä pakolaisten vastaanottamisesta. Kiertue toteutetaan yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön sekä alueellisten ELY-keskusten kanssa.

– Tällä hetkellä Pohjanmaalla kunnat ottavat aika hyvin pakolaisia vastaan ja monet kunnat ovat toiminnassa hyvin mukana, mutta tottakai, kuten koko maassa, toivotaan, että yhä useampi kunta olisi mukana toiminnassa, sanoo Pohjanmaan ELY-keskuksen maahanmuuttopäällikkö Hanna Auronen.

– Punaisella Ristillä on hyviä kokemuksia siitä, että pienetkin kunnat voivat ottaa onnistuneesti pakolaisia vastaan ja niihin voidaan kotoutua, tietää sosiaalipalvelupäällikkö Tero Hintsa Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piiristä.

Monta syytä

Sekä positiiviseen että kielteiseen päätökseen kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta löytynee kunnista monta syytä, arvelevat Tero Hintsa ja Hanna Auronen.

– Akuutti aihe kuntapäättäjille on varmaan kaikessa nyt raha, joka on tiukassa. Toisaalta tässä saa tiettyjä tukia ja uusia kuntalaisia, jotka voivat jäädä sinne asumaan, Hintsa arvelee.

– Riippuu kunnasta, mutta yksi syy voi olla asuntotilanne. Se, että kunnassa ei ole tyhjiä asuntoja, Auronen pohtii.

Pohjanmaalla on kuntia, joissa pakolaisia on vastaanotettu jo monen vuoden ajan.

– Meillä on perinteisesti kuntia, jotka ovat ottaneet pakolaisia vastaan jo vuosikausia. Esimerkiksi Vaasa ja Kokkola sekä Pietarsaaren seudulla viisi kuntaa yhdessä. Vuosien tauon jälkeen nyt myös Närpiö ja Vöyri ottavat kiintiöpakolaisia vastaan, Hanna Auronen tietää.

Ystäviä ja tukea

Suomen Punainen Risti tarjoaa kunnille tukea pakolaisten vastaanottotilanteessa ja kotouttamisessa.

– Jos kunta innostuu kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta, voimme olla mukana viranomaisyhteistyössä, jota tarvitaan aika paljon alussa. Koulutamme myös vapaaehtoisia ystäviä kuntalaisista. He opastavat tulijoita ympäriinsä ja näyttävät paikkoja. Lisäksi on osoittautunut tärkeäksi se, että kotoutuja saa puhua jonkun kanssa suomea, Tero Hintsa sanoo.

– Pakolaiset ovat hyvin heterogeeninen ryhmä, kuten kaikki muutkin ihmiset. Riippu aivan henkilöstä, millaisia palvelutarpeita heillä on ja millaisia palvelutarpeita he tuovat kuntaan tullessaan, Hanna Auronen sanoo.

Hintsa toivoo, että kunnat tekisivät entistä useammin myönteisiä päätöksiä pakolaisten vastaanottamisesta.

– Toivoisimme, että kunnat miettisivät sitä, että on oikeasti ihmisiä, jotka tarvitsevat turvallisen paikan. Voisi miettiä enemmän muita kuin talousasioita, Hintsa toteaa.

__________________________________

Ilkka: Pakolaisteltassa leijuvat erikoiset tuoksut

Suomen Punaisen Ristin pakolaistoimintaan pääsee tänään tutustumaan Seinäjoen kaupunginkirjastossa. SPR on pystyttänyt kirjastoon pakolaisteltan, jossa voi käydä eläytymässä pakolaisten arkeen. Järjestön vapaaehtoiset ja asiantuntijat ovat kertomassa toiminnasta iltakuuteen saakka.

Telttaan on koottu niitä tarvikkeita, joita pakolaisleireillä tarvitaan päivittäin, kuten ruokasäilykkeitä ja hyttyssuojia. Hajupurkeista voi nuuhkaista, miltä paikallinen ilma tuoksahtaa.

Punaisen Ristin pakolaistelttojen on tarkoitus vierailla 40 kunnassa tai kaupungissa tämän vuoden aikana. Viime viikolla pakolaistoimintaa esiteltiin Lapualla.