tiistai 27. toukokuuta 2014

Turun Sanomat: Romanialaisvarkaiden kohteena liikuntakyvyttömät vanhukset

Turun Sanomat: Romanialaisvarkaiden kohteena liikuntakyvyttömät vanhukset 27.5.2014

Kaksi vanhusten rahoja suunnitelmallisesti anastanutta miestä sai ehdotonta vankeutta liki paristakymmenestä varkaudesta, viidestä maksuvälinepetoksesta sekä törkeästä varkaudesta.

Vuonna 1976 ja 1977 syntyneet romanialaismiehet saapuivat keväällä meriteitse Turkuun tarkoituksenaan anastaa iäkkäiltä ihmisiltä lompakot, rahat ja pankkikortit sekä tehdä maksuvälinepetoksia luvatta haltuun otetuilla pankkikorteilla.

Turun lisäksi miehet tekivät rikoksia myös Tampereella ja Helsingissä. Miehet olivat ennalta sopineet rikosten tekotavan.

He auttoivat iäkästä ja liikuntarajoitteista ihmistä joko kulkemisen tai kantamusten kanssa ja kulkivat sitten tämän mukana kerrostalojen rappukäytäviin. He varastivat iäkkään ihmisen lompakon joko hississä tai asuntoon tämän mukana kulkien.

Miesten mukaan tarttui myös muuta omaisuutta, kuten asuntojen avaimia ja matkapuhelimia. Anastettua omaisuutta ei ole sittemmin löytynyt. Miehet varastivat 15 ihmisen omaisuutta ja samalla aiheuttivat haittaa pankille sekä laivayhtiölle.

Yhteensä miehet saivat itselleen laittomin keinoin käteistä 1 560 euroa sekä nostivat varastetuilla pankkikorteilla 7 520 euroa rahaa. Miehet jakoivat saamansa rahat keskenään ja lähettivät niistä suurimman osan Romaniaan.

Teon suunnitelmallisuuden puolesta puhui se, että miehet tekivät helmikuun lopun ja maaliskuun alun välillä useita samantapaisia, mutta lyhyin väliajoin tehtyjä rikoksia. Toisella miehistä oli vastaavantyyppistä rikostaustaa, toinen oli ensikertalainen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi miesten hyväksikäyttäneen uhrien ikää sekä liikuntakyvyn puutetta. Rikoslaissa varkaus määritellään törkeäksi silloin, jos rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa.

Käräjäoikeus velvoitti miehet korvaamaan anastamansa rahat sekä ihmisille aiheutuneet korttien uusimiskulut. Heidät velvoitettiin myös korvaamaan uudet lompakot sekä kerrostaloasunnon lukkojen sarjoituksen.

Käräjäoikeuden mukaan miehillä ei ole Suomessa vakinaista asuntoa, joten vastaajien maasta poistuminen estettiin vangitsemalla heidät oikeuskäsittelyn ajaksi. Miehet tunnustivat 21 syytekohdasta suurimman osan. Kolmen kohdalla he kiistivät osallisuutensa.

Käräjäoikeus määräsi syyttäjän vaatimuksesta miehet ehdottomaan vankeusrangaistuksiin vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi sekä vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi.

Käräjäoikeus piti lisäksi todennäköisenä, että vastaajat, joilla kummallakaan ei ole vakinaista asuntoa Suomessa, saattavat lähteä pakoon poistumalla maasta ja siten karttavat rangaistusta.