sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Sydän-Hämeen Lehti: Vihaan vihaa

Sydän-Hämeen Lehti, kolumni: Tommi Liljedahl: Vihaan vihaa 11.5.2014
Aamulehti: Pälkäneläisen valtuutetun Facebook-päivitys – "Kaikki naiset kuolivat aidsiin" 12.5.2014

Talous oli tiukalla, kun opiskelija ja äitiyslomalainen ostivat ensiasunnon. Talous kaatui, kun uuden asunnon viemäri ei vetänyt, vaan jätevedet tulvivat parketin alle ja seinät paljastuivat kulisseiksi.

Sosiaalitoimistossa kerrottiin, etteivät tukikriteerit täyty, mutta silti kunta auttoi pahimman yli. Yhteiskunnan apu tuntui erityisen tärkeältä siksi, että vanhemmat ja sukulaiset olivat jääneet yli sadan kilometrin päähän.

Myöhemmin minäkin sosiaalipummi olen muuttunut lähes kunnon kansalaiseksi.


Meillä Suomessa on tapana, että yhteiskunta auttaa vaivihkaa, luottamuksellisesti. Minäkin olen kuvitellut, ettei sossun leima jää ikuisesti otsaan. Mutta valistunut perussuomalainen pystyy jopa ihonvärin perusteella kertomaan, kuka elää yhteiskunnan tuella.

Rautajärveläinen kunnanvaltuutettu Jani Luukkonen kopioi Facebook-sivulleen vuosikausia netin rasistipalstoilla pyörineen ”vitsin”. Ääliömäisyys edustaa sitä luokkaa, jota kunnanvaltuutettu ei kerta kaikkiaan voi sivuilleen laittaa.

Luukkonen puolustautui, ettei hänellä ole mitään vääränvärisiä vastaan, vaan hän paheksuu sosiaalituella eläjiä.


Tuhansien kilometrien päähän juuristaan päätynyt maahanmuuttaja tarvitsee apua enemmän ja pidempään kuin me suomalaiset. On inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeää, että Suomi auttaa tulijoita.

Ruotsi on noudattanut Suomea avoimempaa maahanmuuttopolitiikkaa. Sen ansiosta esimerkiksi Syyrian kriisi toi läntiseen naapuriin täysiä lentokoneellisia koulutettuja lääkäreitä ja tohtoreita.

Ruotsin ei tarvitse valita pakolaisten joukosta parhaimmistoa, vaan itse matkansa hankkiva oppinut ja varakas väki suuntaa maahan, jossa tulijat on ennenkin toivotettu tervetulleeksi.

Ruotsi saa maahanmuuttajista samanlaisen piristysruiskeen kuin Yhdysvallat aikanaan. Osaavien ja yritteliäiden tulijoiden ansiosta läntinen naapuri porskuttaa lähivuosina eteenpäin. Mummoutuva Suomi sen sijaan näivettyy, koska työikäistä väkeä ei ole tarpeeksi.


Muutamat taiteen ystävät raivostuivat muutama vuosi sitten, kun leimasin mekkoon pukeutuneen miehen mukataiteilijaksi. En silloin osannut pitää entisen huippu-urheilijan uutta ulkomuotoa kannanottona.

Lauantaiyönä olin ylpeä eurooppalaisuudestani. Samaan aikaan kun ahdasmielisyys nostaa päätään, Euroviisuvoittajaksi äänestettiin parrakas naishahmo.

Ihmiset osoittavat yllättävissä paikoissa, etteivät suvaitse suvaitsemattomuutta. Kun Suomen homokeskustelu alkoi muistuttaa 1930-luvun natseja tai 2010-luvun Putin-nuoria, tavalliset suomalaiset meinasivat valita homon presidentiksi.


______________________________________________

Aamulehti: Pälkäneläisen valtuutetun Facebook-päivitys – "Kaikki naiset kuolivat aidsiin"

Perussuomalaisten Pälkäneen kunnanvaltuutettu Jani Luukkonen kokeilee soveliaan kielenkäytön rajoja rajulla tekstillä, jonka hän julkaisi viime torstaina Facebook-sivuillaan.

Tekstissä pyydettiin täyttämään kuvitteellinen turvapaikkahakemus.

Alussa etnistä taustaa kysyttiin näin: oletko a) neekeri, b) varttineekeri, c) sekundaneekeri, d) manne. Hakemuksessa tiedustellaan myös syitä kotimaasta lähtöön. Vaihtoehtoina olivat muun muassa "kaikki naiset kuolivat aidsiin ja nyt panettaa" sekä "sosiaalitoimisto tuhoutui elefanttien hyökkäyksessä". Asevelvollisuuden suorittamisesta kysytään, kiduttiko hakija pikkulapsia vai ampuiko niitä Kalashnikovilla.

Facebook-julkaisua oli jaettu maanantaiaamuun mennessä 48 kertaa, ja siitä oli tykätty 63 kertaa. Aamulehden yhteydenoton jälkeen Luukkosen koko profiili poistettiin tai piilotettiin, eikä turvapaikkahakemusta enää voi lukea.

Aamulla tavoitettu Luukkonen sanoo, että hän pitää julkaisemaansa tekstiä lähinnä huvittavana.

- En nähnyt sitä rasistisena tai loukkaavana ketään kohtaan. Siinä on myös pieni totuusperä alussa ja lopussa, Luukkonen sanoo.

Tekstin alussa kysyttiin, oletko neekeri ja tekstin lopussa mainittiin, että jos päätös ei menisi muuten läpi, viranomainen hyväksyisi sen rahalla tai jos hakija uhkaa puukolla.

- Ei sinänsä, että olisi totuutta asiassa. Mutta tänne päästään liian helpoin perustein. Toivotan Suomeen kaikki ulkomaalaiset, jotka tulevat töihin ja veroja maksamaan.

Uskotko, että julkaisemasi teksti edesauttaa maahanmuuttokriittistä keskustelua?

- Ei varmasti edesauta. Mutta kuten sanoin, minulla ei ole mitään ihmisryhmiä kohtaan.

Onko tämä sellaista käytöstä, jolla haluat edustaa äänestäjiäsi.

- No ei sinänsä. Minä en ajatellut sitä näin poliittisesti ja vakavana asiana. Yhtälailla voisi olla melkein rasistisempaa, että kaivelen teidän lehdestä tai Ilta-Sanomista linkkejä ja linkitän ne. Esimerkiksi se uutinen viime viikolta, jossa romanialaiset naiset ryöstivät kaupungilla.

Siis, että ulkomaalaisten tekemien rikosuutisten jakaminen olisi rasistisempaa kuin teksti, jonka julkaisit Facebook-sivuillasi?

- Niin.

Olet siis maahanmuuttokriittinen. Mitä olet tehnyt asian eteen paikallispoliitikkona?

- Ei täällä ole sinänsä tarvinnut tehdä. Sanoin jo, ettei minulla ole mitään maahanmuuttoa vastaan.

Miten näihin teksteihisi on suhtauduttu Pälkäneen perussuomalaisissa?

- En ole saanut mitään palautetta.

Perussuomalaisten Pälkäneen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Jari Laukkanen sanoo, että Luukkosen tekstit ovat hänen omia juttujaan.

- En ole sekaantunut niihin millään tavalla. En kommentoi millään tavalla.

Et kommentoi puheenjohtajana yhdistyksen jäsenen tekemisiä?

- Minä en ole Janin kanssa tekemisissä. En ole puhunut Janin kanssa, joten en halua kommentoida.

Mikä on Pälkäneen perussuomalaisten linja rasismiin?

- Tuomitaan tietenkin. Ei me mitään rasisteja olla. Me ollaan normaaleja pulliaisia. Minäkin olen perheenisä.

- Käsittelen asian ensin Janin kanssa. Mutta kuten sanoin, en tiedä asiasta enempää.