maanantai 7. huhtikuuta 2014

Yle: Mika Kari: "Ei tehdä politiikkaa muukalaisepäilyillä"

Yle: Mika Kari: "Ei tehdä politiikkaa muukalaisepäilyillä" 7.4.2014
Etelä-Suomen Sanomat: Lahti päätti pakolaiskiintiöstään, keskustelun aseina lapsilisät ja kuolemanvaara

Lahden kaupunginvaltuusto päättää maanantaina, nostetaanko pakolaiskiintiö tilapäisesti 20:sta 40 henkilöön. Valtuuston puheenjohtaja Mika Kari (sd) kannattaa lisäpakolaisten ottamista.

Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Mika Kari kannattaa syyrialaispakolaisten ottamista Lahteen. Lahden valtuusto päättää maanantaina, tuplataanko kaupungin pakolaiskiintiö tilapäisesti tälle vuodelle Syyrian kriisin vuoksi.

Mika Karin mukaan syyrialaisten auttaminen olisi kaupungin velvollisuus.

- Toivon, että emme tekisi politiikkaa muukalaisepäilyllä tai muukalaisvihalla.

Mika Karin mukaan pakolaisten ottaminen ei vaikuttaisi Lahden talouteen. Sellaisille kunnille, jotka tekevät uuden kiintiöpakolaisten vastaanottopäätöksen tai korottavat vuosittaista kiintiötään vähintään 20 henkilöllä, maksetaan 20 000 euron lisäavustus valtiolta.

- Kun puhutaan pakolaiskysymyksistä, vastakkain eivät ole oman kaupungin asukkaiden ja ulkomaalaisten edut vaan kysymys on ihmisoikeuksista ja niihin sitoutumisesta.

Mistä on kyse?
- Lahti aikoo tuplata tilapäisesti kiintiöpakolaisten määrän
- Lahti on ottanut noin 20 pakolaista vuosittain
- Syyrian kriisin takia määrää ehdotetaan nostettavaksi 40:een
- Pakolaisten auttamiseen kaupunki saisi valtion tukea

________________________________

Etelä-Suomen Sanomat: Lahti päätti pakolaiskiintiöstään, keskustelun aseina lapsilisät ja kuolemanvaara

Lahti vastaanottaa Syyrian sisällissodan vuoksi tänä vuonna normaalia enemmän pakolaisia.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi värikkään keskustelun jälkeen maanantaina äänin 50-9 pakolaiskiintiön nostamisen 20 hengellä 40:een.

Lisäkiintiön hylkäämisen kannalla olivat vain perussuomalaiset, jotka perustelivat kielteistä kantaansa Lahden korkealla työttömyydellä, toimintojen karsinnalla sekä rahojen riittämättömyydellä. Tavallinen kansakaan ei halua puolueen mukaan lisää pakolaisia. Heistä syntyy kunnille kuluja valtion osallistumisesta huolimatta.

Aleksi Mäntylä (vihr.) muistutti Syyriassa olevan menossa sisällissodan. Kuolemanvaaraa ja lapsilisien leikkaamista ei tulisi verrata toisiinsa. 20 on vain pieni lisä Lahden väkilukuun, vain promilleluokkaa.

Demariryhmä näki kunnia-asiaksi, että Lahti hoitaa osansa vastuusta eikä kuulu käpykaartiin.

Vasemmistoliiton Elisa Lientola oli tuohtunut ja moitti perussuomalaisia sellaisten henkilöiden äänten kalastelusta, joiden elämä ei suju.

Kalle Aaltonen (ps.) epäili pakolaisten kotoutuksen onnistumista. Sonja Falk (kd.) tiesi Syyrian tapauksessa kokeiltavan kotoutus- ja kielikoulutuksen aloittamista jo pakolaisleirillä.