keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Palkkatyöläinen: Nykypäivän orjat

Palkkatyöläinen: Nykypäivän orjat 16.4.2014

Työntekijöiden kaltoin kohtelu on arkipäivää Suomessa. Sen uhreja ovat usein ulkomaalaiset työntekijät. Pahimmillaan kyse on pakkotyöstä, orjuuden kaltaisista olosuhteista ja ihmiskaupasta. Uhrien asema on vaikea. He eivät uskalla hakea apua tai tiedä, mistä sitä voisi saada.


[...]

Eve Kyntäjää pelottaa Ruotsin esimerkki. Toisin kuin Suomessa Ruotsissa saatavuusharkinta koski kaikkia työntekijöitä ja siitä luovuttiin tällä perusteella vuonna 2008. Tämän jälkeen työluvat yleistyivät etenkin siivous- ja rakennusalalla, ja työlupia alettiin kaupata pimeästi. Ammattiliittojen tarkastuksissa kävi ilmi, että 90 prosentilla ulkomaalaisista työntekijöistä ei ollut työehtosopimuksen mukaisia työehtoja.

– Ruotsissa viranomaiset ovat nyt havahtuneet, ja työehtojen valvontaa on lisätty. Siirtolaisvirasto on kiristänyt ulkomaista työvoimaa haluavilta työnantajilta vaadittavia näyttöjä palkanmaksukyvystä ja aiemmin maksetuista palkoista.

Suomessa siivoojien ja kokkien saatavuusharkinnasta luopumisen ehdoksi tuli, että työsuhteet ovat kokoaikaisia ja toistaiseksi voimassaolevia.

PAMin Arja Pohjolaa epäilyttää, tarjotaanko siivousalalla kokoaikaista työtä. PAMissa on ollut jo tapaus, jossa iso suomalainen siivousalan yritys haki työlupia sillä perusteella, että työsuhteet ovat kokoaikaisia. Ainakin yhden työntekijän kohdalla kävi ilmi, että työsuhde oli osa-aikainen.