sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Helsingin Uutiset: Vieraskieliset asuvat yhä useammin vuokralla

Helsingin Uutiset: Vieraskieliset asuvat yhä useammin vuokralla 27.4.2014

Vieraskielisten omistusasuminen on vähentynyt Helsingissä romahdusmaisesti sitten 1990-luvun.

Vuonna 1990 Helsingissä asuvista vieraskielisistä 46 prosenttia omisti asunnon, kun vastaava luku vuonna 2010 oli vain 19 prosenttia.

– Ilmiö selittyy rakenteellisella muutoksella, sillä 90-luvulla Suomeen tuli paljon pakolaisia ja ylipäätään vieraskielisiä. 2000-luvulla heidän osuutensa on edelleen kasvanut, toteaa kaupungin tietokeskuksen yliaktuaari Maija Vihavainen.

Tiedot käyvät ilmi Helsingin kaupungin tietokeskuksen Asuminen Helsingissä tilastojen valossa 1990–2012 -selvityksestä.

Ilmiö on osin tilastoharha, sillä vieraskielisten osuus Suomessa on kasvanut viime vuosina. Asunnon ostajat ovat pieni vähemmistö, mutta asuntokauppa kiinnostaa Helsingissä asuvia vieraskielisiä.

Venäjältä kotoisin oleva Konstantin Astrahantsev osti vaimonsa kanssa vuosi sitten asunnon Vesalasta. Oma asunto oli itsestäänselvyys vuosien vuokra-asumisen jälkeen.

– Omassa asunnossa asuminen on edullisempaa ja vapaampaa. Vuokra-asunnossa vuokrat nousivat jatkuvasti ja säännöt olivat tiukat. Tauluja ei esimerkiksi saanut ripustaa seinille, koska reikiä ei saanut tehdä.

Astrahantsevin mielikuva Suomessa asuvista venäläisistä on, että asunto ostetaan heti, kun se taloudellisesti on mahdollista.

Samanlainen mielikuva on 16 vuotta asuntokauppaa Itä-Helsingissä tehneellä Kiinteistömaailman myyntipäällikkö Aira Reinikalla.

– Asiakkaina he ovat melko vaativia ja kiinnostuneita uudehkoista asunnoista uusilta alueilta. Lisäksi he ovat usein hyvintoimeentulevia ja osaavat hyvin puhua suomea.

Reinikka arvioi, että asuntonäytöllä muutama viikko sitten Herttoniemenrannassa jopa vajaa puolet katsojista oli vieraskielisiä.

Helsingissä useimmin asunnon omistavat englantia äidinkielenään puhuvat, länsieurooppalaiset, itäeurooppalaiset ja aasialaiset.

Vuonna 2010 englanninkielisistä 34 prosenttia, länsieurooppalaisista 31 prosenttia ja venäläisistä 19 prosenttia asui Helsingissä omistusasunnossa.

Omistusasunnon harvimmin Helsingissä omistavat somalialaiset (1 %), joille yleisintä on ara-vuokra-asunnossa asuminen (75 %). Ilmiö selittyy muun muassa huokeilla vuokrilla ja perhekokoisilla asunnoilla.

Kaikista Helsingin vieraskielisistä kolme neljäsosaa asuu vuokralla.