tiistai 18. maaliskuuta 2014

Iltalehti: Bilal Philipsin matka Suomeen peruttiin

Iltalehti: Bilal Philipsin matka Suomeen peruttiin 18.3.2014
Aamulehti: Kohuttu muslimisaarnaaja ei tulekaan Suomeen – maahanpääsy olisi ollut epätodennäköistä

Kohua maailmalla herättäneen muslimisaarnaaja Bilal Philipsin vierailu Suomeen on peruttu.

Philipsin piti esiintyä Helsingin Muslimien järjestämässä tapahtumassa maaliskuun lopussa. Tapahtumapaikka pidettiin visusti salassa järjestön pelkäämien väkivaltaisuuksien sekä runsaan vihamielisen palautteen vuoksi.

Helsingin Muslimit kirjoitti tiistaina verkkosivuillaan Philipsin Suomen-vierailun peruuntuneen, sillä viranomaisilta saadun tiedon mukaan hänen maahanpääsynsä olisi epätodennäköistä.

- Päätimme olla ottamatta riskiä, Helsingin Muslimit kirjoittaa.

Kiistellyllä Philipsillä on porttikielto useisiin maihin. Hänen pääsynsä muun muassa Keniaan ja Australiaan on evätty aikaisemmin, ja vuonna 2011 Saksa määräsi Philipsin poistumaan maasta hänen pidettyään Frankfurtissa valtaisan mielenosoituksen aiheuttaneen puheen.

___________________________________

Aamulehti: Kohuttu muslimisaarnaaja ei tulekaan Suomeen – maahanpääsy olisi ollut epätodennäköistä

Kohuttu muslimisaarnaaja Bilal Philips ei saavukaan Suomeen. Asiasta kertoo Helsingin Muslimit -sivusto.

Philipsin oli määrä tulla maaliskuun viimeisenä viikonloppuna esiintymään Helsingin Muslimien järjestämään tapahtumaan. Tapahtuman nimi oli Submission to Allah eli "Allahille alistuminen". Koko tapahtuma on peruttu.

Helsingi Muslimit kirjoittaa verkkosivullaan, että syy Philipsin vierailun peruuntumiseen on hänen maahanpääsynsä epätodennäköisyys.

- Viranomaisilta saadun tiedon mukaan hänen maahanpääsynsä on epätodennäköistä, joten päätimme olla ottamatta riskiä, sivulla kirjoitetaan.

Helsingin Muslimien mukaan yhdyskunta järjestää myöhemmin jonkin toisen tapahtuman.
Tapahtumaan piti ilmoittautua verkkosivujen kautta, ja tapahtumapaikka oli salainen, sillä yhdyskunta pelkäsi väkivaltaisuuksia.

68-vuotias Jamaikalta kotoisin oleva Bilal Philips on kiistelty saarnaaja. Hän kääntyi muslimiksi vuonna 1972.

Philips on saanut porttikiellon muun muassa Saksaan, Australiaan, Isoon-Britanniaan ja Keniaan.
Australia torjui Philipsin vuonna 2007 kansallisten turvallisuusviranomaisten kehotuksesta. Vuonna 2010 Ison-Britannian sisäministeri Theresa May kieli saarnaajan maahantulon "äärimmäisten näkemysten" takia.

Keväällä 2011 Philips saarnasi Saksan Frankfurtissa ja sai maahantulokiellon sen jälkeen, kun hän aiheutti saarnallaan suuren mielenosoitukse. Kenia taas torjui miehen vuonna 2012 mahdollisten terroristikytkösten takia.

Philipsin Suomen-vierailun peruuntumisesta uutisoi muun muassa Iltalehti.