maanantai 17. helmikuuta 2014

Yle: Kampanja kehottaa majoittamaan kodittomia - palaute ollut rajua

Yle: Kampanja kehottaa majoittamaan kodittomia - palaute ollut rajua 17.2.2014
Iltalehti: Kampanja pyytää ihmisiä majoittamaan kodittomia: "Ihmiset eivät ole vain numeroita"

Kallion seurakuntalaiset kutsuvat helsinkiläisiä tarjoamaan hiihtolomaksi majoituksen asunnottomille. Useat pääkaupunkiseudun kodittomista ovat maahanmuuttajia.

Kallion seurakuntalaiset kehottavat helsinkiläisiä majoittamaan asunnottomia viikoksi omaan kotiin. Toisenlainen hiihtoloma -kampanjalla halutaan nostaa asunnottomuus julkisuuteen. Kampanjan käynnistänyt Kallion seurakuntalainen Marjaana Toiviainen kertoo, että asunnottomat halutaan tehdä näkyviksi.

- Nämä ihmiset ovat totta, ja he ovat olemassa. Heillä on nimi, musiikkimaku, lapsuudenmuistoja. On hirveän tärkeää, ettemme unohda sitä, että numeroiden takana on ihmisiä, Marjaana Toiviainen sanoo.

Seurakuntalaiset ovat tehneet Facebookiin Toisenlainen hiihtoloma Helsingissä -tapahtuman, jossa voi tarjota apua laidasta laitaan. Marjaana Toiviainen kertoo idean syntyneen tammikuussa. Silloin uutisissa kerrottiin, etteivät kaikki Helsingin asunnottomat mahdu hätämajoitukseen.

- Asun itse Helsingissä ja mietin, että tämä on hullua. Minulla on lämmintä ja muilla ei. Mietin, mitä voisi tehdä, Marjaana Toiviainen kertoo.

Asunnottomien majoittajia on Toiviaisen mukaan löytynyt viitisentoista. He majoittavat useampia kodittomia. Vaikka majoittajia ei ole löytynyt pilvin pimein, monet ovat valmiita tarjoamaan muunlaista apua. Kallion seurakunta on antanut viikoksi tilan kampanjalle ja auttaa taloudellisesti.

Kampanjan saama palaute ristiriitaista

Kampanjan aloittanut Marjaana Toiviainen kertoo saaneensa satoja yhteydenottoja ja myönteistä palautetta. Toisaalta kampanjaa suomitaan rajusti muun muassa maahanmuuttokriittisellä internetsivustolla. Yhä useampi asunnoton on nykyisin maahanmuuttaja.

Moni on myös pohtinut, eikö asunnottomien majoittaminen ole riskialtista. Marjaana Toiviaisen mukaan majoittajat ovat pohtineet myös tätä puolta.

- He ovat valmiita ottamaan tiettyjä riskejä. Emme toki majoita ihmisiä, joiden elämäntilanne on liian vaikea, Toiviainen kertoo.

Marjaana Toiviainen on itse majoittanut asunnottomia kotonaan useiden viikkojen ajan.

- Meillä on hirveän kivaa. Olemme tosi läheisiä. He eivät ole Suomesta, ja suunnittelen jo, voisinko joskus mennä heidän kotikyläänsä käymään. Olemme käyneet juhlissa ja eläneet yhteistä elämää. Olen yksinasuva ihminen, ja minusta on ollut ihanaa, että joku asuu kotonani, Toiviainen kiittelee.

ARA:n asuntomarkkinakyselyn mukaan pääkaupunkiseudulla oli viime marraskuussa lähes 1800 pitkäaikaisesti asunnotonta ihmistä. Espoossa ja Vantaalla asunnottomien määrä kasvoi viime vuonna. Helsingissä määrä pysytteli ennallaan.

____________________________________________

Iltalehti: Kampanja pyytää ihmisiä majoittamaan kodittomia: "Ihmiset eivät ole vain numeroita"

Kun pakkanen paukkuu, on mukava käpertyä sohvannurkkaan ja nauttia lämpimästä kodikkuudesta. Ainakin silloin, kun siihen on mahdollisuus.

Kaikille oma koti ja katto pään päällä eivät ole itsestäänselvyys.

Tähän havahtui helsinkiläinen Marjaana Toiviainen. Tammikuun pakkaspäivien aikana kaikille asunnottomille ei löytynyt Helsingistä hätämajoitusta.

- Ajattelin, että ihan älytöntä että minulla on tässä asunto, mutta heillä ei, Toiviainen kertoo.

Hän päätti ottaa yhteyttä Kallion seurakunnan kirkkoherra Teemu Laajasaloon. Kirkkoherra innostuikin asiasta heti. Toiviainen ja Laajasalo ryhtyivät pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja asunnottomien auttamiseksi.

Erilainen loma

Syntyi Toisenlainen hiihtoloma Helsingissä -hanke.

Ideana oli löytää mahdollisimman monta ihmistä, jotka olisivat valmiita majoittamaan asunnottoman ihmisen kotiinsa viikoksi.

- Viikko ei muuta yhteiskunnallisia epäkohtia, mutta se voi olla viesti: se, että ihminen joutuu elämään ulkosalla tai ilman asuntoa, on kohtuutonta. Samalla viikko tarjoaa lepohetken sen miettimisestä, missä ensi yönä yöpyä, hankkeen Facebook-sivuilla kuvaillaan.

Majoittajia löytyi Helsingistä toistakymmentä.

- Majoittajia on 15 ja suurin osa heistä majoittaa useamman ihmisen. Suurin osa majoitettavista on kantasuomalaisia. Se on musta ihan tärkeä saada läpi, sillä tästä on tullut sellainen hommafoorumi-isku, että me majoitetaan kaikki ei suomalaiset, Toiviainen kertoo.

Hän viittaa kommentillaan maahanmuuttajakriittisten nettisivujen kirjoitteluun. Kriittisen nettikirjoittelun vastapainoksi hanke on saanut roppakaupalla positiivista palautetta.

- Palaute on ollut tosi hyvää ja ihmiset haluavat hyvää.

- Enhän minä ole tehnyt mitään ihmeellistä. Olen vain sanonut, että eivät ihmiset voi olla kadulla helmikuussa, Toiviainen sanoo vaatimattomasti.

Monet hankkeeseen mukaan lähteneet ovat halunneet tehdä hyvää jo pidemmän aikaa, mutta eivät ole uskaltaneet tai osanneet yksin. Erilainen hiihtoloma on antanut kaivatun kimmokkeen.

Yksittäisten ihmisten tarinat

Toiviainen on itsekin majoittanut asunnottomia. Hän kuvailee kokemusta vaikuttavaksi.

- Tämä on ollut minua todella paljon muuttava kokemus. Olen itse yksin asuva ihminen, ja on kiva kun on ollut seuraa. Meillä on mennyt kaikki on tosi hyvin.

- Se mikä on vaikeaa, on sen tiedostaminen miten etuoikeutettu on itse ja se, että itselle tärkeäksi muodostunut ihminen joutuu takaisin kadulle.

Toiviainen tietää, ettei yksi viikko muuta rakenteellista ongelmaa. Hän kuitenkin toivoo, että hanke saisi muutettua ihmisten ajattelutapaa.

- Meillä on rakenteellisia ongelmia ja ne pitäisi ratkaista. Sehän on selvää, että viikko ei muuta mitään. Rakenteellisen ongelman vierellä on kuitenkin se yksittäisen ihmisen tarina.

Yksi hankkeen tavoitteista onkin saada ihmiset ymmärtämään se, että kadulla vastaan tuleva koditon on myös ihminen, jolla on tarina ja historia.

- Heilläkin on lapsuusmuistoja ja lempimusaa. Ongelmalla on kaksi tasoa. Jollain tavalla tämä meidän hanke tavoittaa tämän kakkostason. Sen, että ihmiset eivät ole numeroita, vaan se voisin myös minä, jolla menee elämässä huonommin. Se on tärkein, Toiviainen miettii.