perjantai 14. helmikuuta 2014

Yle: He ovat ensimmäiset Vuoden arktiset maahanmuuttajat

Yle: He ovat ensimmäiset Vuoden arktiset maahanmuuttajat 14.2.2014

Vuoden arktinen maahanmuuttaja -tunnustuspalkinnon saa kaksi myanmarilaista maahanmuuttajaa. Palkitut ovat rovaniemeläinen lähihoitajaopiskelija Jenni Oho Kyawi ja kemiläinen, Suomessa insinööriksi ja ammattiopettajaksi opiskellut Ye Ming Aung. Palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa. Ne myönsi Rovaniemellä vasta perustettu Arktiset maahanmuuttajat -yhdistys.

Perustelujen mukaan palkitut ovat auttaneet merkittävästi toisia maahanmuttajia kotoutumaan sekä työskennelleet muutenkin kanssamuuttajien hyväksi. Toimillaan he ovat myös edistäneet suvaitsevaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä tuoneet esiin näkemyksiä maahanmuuttajuudesta Lapin kehittämiseksi.

Palkittujen toimintaa pidetään myös yhteiskunnallisesti merkittävänä, ja he ovat toimineet erityisen kiitettävästi muiden maahanmuuttajien hyväksi sekä edistäneet maahanmuuttajien vaikuttamismahdollisuuksia.

Jenni Oho Kyaw on asunut kuusi vuotta Suomessa. Jenni kävi peruskoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi Rovaniemellä ja opiskelee nyt lähihoitajaksi. Hän on yksi harvoista burmalaistytöistä, joka on suorittanut ylioppilastutkinnon Suomessa.

Ye Min Aung on tullut kiintiöpakolaisena Suomeen ja opiskellut insinööriksi ja ammattiopettajaksi Suomessa asuessaan. Hän opettaa myös maahanmuuttajaoppilaita ja samalla tukee heitä opiskelussa ja työllistymisessä sekä toimii tulkkina. Hän on tehnyt omakustanteina suomi-myanmar-suomi – sanakirjoja, joista on ollut paljon hyötyä myanmarilaisten kotoutumisessa. Aung auttaa burmalaisyhteisöä myös vapaa-ajallaan.

Ensimmäiset "Vuoden Arktinen maahanmuuttaja" - tunnustuspalkinnot jaettiin perjantaina Revontuli -kauppakeskuksen pääkäytävällä Rovaniemellä.

Lappi kansainvälistyy ja kasvaa maahanmuutosta. Lapissa asuu 3500 ulkomaan kansalaista. Heistä 1400 on asettunut Rovaniemelle ja liki saman verran Kemi-Tornion alueelle. Koko Suomessa väestöstä 3,6 prosenttia on muualta muuttaneita ja Lapin asukkaista 1,9 prosenttia on ulkomaan kansalaisia. Rovaniemellä on yli 90 eri kansallisuutta, varmaan suhteessa väkilukuun enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Arktiset maahanmuuttajaqt -yhdistys on avannut Facebookiin sivut, joilla voi ilmoittautua mukaan, ottaa kantaa yhdistyksen toimintaan ja antaa ideoita. Yhdistyksen kielet ovat englanti ja suomi.