keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Vantaan Sanomat: VR kypsyi: Kerjäläiset häiriköivät Tikkurilan asemalla

Vantaan Sanomat: VR kypsyi: Kerjäläiset häiriköivät Tikkurilan asemalla 19.2.2014

Romanikerjäläisten oleskelusta Tikkurilan aseman odotustiloissa on tullut VR:n mukaan kiusallinen ongelma.

VR:n turvallisuuspäällikön Pekka Aholan mukaan järjestyksenvalvojat ovat joutuneet talvella poistamaan tiloista viikoittain kerjäläisporukoita, jotka häiritsevät junamatkustajia.

Tilannetta ei ole saatu rauhoitettua kuin tilapäisesti: kerjäläisporukka palaa aina ennemmin tai myöhemmin.

– Kyseessä on kehä, joka toistuu aina vain, Ahola harmittelee.

Tikkurilan aseman odotustiloissa on ollut häiriöitä kerjäläisten takia jo parin vuoden ajan.

– He levittelevät tavaroitaan ympäriinsä, tukkivat kulkureittejä, varailevat itselleen junamatkustajien vessoja ja metelöivät, Ahola luettelee.

Ulkomailta tulleet romanit ovat parveilleet odotustiloissa tuntejakin, ennen kuin heidät on onnistuttu häätämään.

Viime keväänä VR ryhtyi tilanteen takia yhteistyöhön Itä-Uudenmaan poliisin kanssa, mutta ongelmia ei ole onnistuttu täysin poistamaan yhteisellä valvonnalla.

– Poliisilla ei ole aikaa olla jatkuvasti häätämässä kerjäläisiä, Ahola huomauttaa.

Oleskeluongelman poistaminen on lähtökohtaisesti vaikeaa, koska rautatieasema on yleistä aluetta eikä siellä oleskeluun tarvita lupaa. Oleskelijalla ei ole velvollisuutta todistaa lipulla, että hän on aikeissa matkustaa junalla, koska lipun voi ostaa junastakin.

Kerjäläisiä voidaan karkottaa tiloista vain, jos heistä koituu häiriöitä. Tilanne on muutenkin kimurantti.

– Toisaalta saamme negatiivista palautetta siitä, että häädämme kerjäläiset ulos pakkaseen, Ahola huomauttaa.

Tikkurilan asemalla ei ole pysyvää vartiointia. Aholan mukaan siitä ei ole varsinaisesti hyötyä, kun järjestyksenvalvojilla ei ole oikeutta estää ihmisten pääsyä odotustiloihin.

Nykykäytäntö on se, että kun asiakas tai VR:n henkilöstö ilmoittaa häiriöistä odotustiloissa, junalla tai autolla liikkuvat järjestyksenvalvojat tulevat passittamaan häiriköt ulos. Ahola toivoo, että viimeistään Tikkurilan asemakeskuksen valmistuessa asiaan saadaan jonkinlainen ratkaisu.

– Tuolloin eri toimijoiden on mietittävä yhdessä, miten alueen vartiointi toteutetaan. Uskon, että vartiointia tullaan lisäämään.

Poliisi: Kerjäläiset työllistävät eniten kesällä
-  Romanikerjäläiset ovat työllistäneet poliisia Tikkurilan aseman alueella ja muualla Vantaalla eniten kesällä.
-  Poliisin mukaan Vantaalla kirjattiin yhdeksän kerjäläistehtävää 2013. Ne koskivat pääosin häiriöitä ja luvatonta keräystoimintaa. Kerjäläistehtäviä lienee ollut enemmänkin: kerjäläis-sanaa ei ole vain kirjattu tehtäviin.
-  Viime aikoina poliisipartiot ovat valvoneet asemaa häiriöiden ehkäisemiseksi. Poliisien ei ole tarvinnut häätää kerjäläisiä odotustiloista, vaan järjestyksenvalvojat ovat hoitaneet tilanteet.