tiistai 11. helmikuuta 2014

Ilkka: Saarakkala huolissaan köyhyyssiirtolaisuudesta

Ilkka: Saarakkala huolissaan köyhyyssiirtolaisuudesta 11.2.2014

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kehottaa Suomen hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin EU-tasolla yhteisön sisäisen köyhyyssiirtolaisuuden ehkäisemiseksi.

Samalla hän moittii hallitusta kyvyttömyydestä varmistaa sosiaaliviranomaisten ja poliisin välisen tiedonvaihdon sujuvuutta ulkomaalaisen nauttiessa toistuvasti toimeentulotukea Suomessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön viime kesänä asettaman ulkomaalaisten toimeentuloturvaa koskevan työryhmän perustamista ei voida Saarakkalan mukaan pitää riittävänä ratkaisuna EU:n sisäisen köyhyyssiirtolaisuuden torjumiseksi.