maanantai 27. tammikuuta 2014

Yle: Kahta syytetään ihmiskaupasta Kouvolassa

Yle: Kahta syytetään ihmiskaupasta Kouvolassa 27.1.2014
Yle: Ihmiskauppatuomio on Suomessa harvinainen

Syytteen mukaan ulkomaalaistaustaiset miehet huijasivat kolmannelta mieheltä rahat, ottivat hänen passinsa pois ja sulkivat pizzerian kellariin. Miehille vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia.

Kahta ulkomaalaistaustaista miestä syytetään ihmiskaupasta Kymenlaakson käräjäoikeudessa. Syytteen mukaan miehet ovat huijanneet turkkilaismiehen Suomeen lupaamalla hänelle osuuden Kouvolan Voikkaalla sijaitsevasta pizzeriasta 5 000 euron summaa vastaan.

Sen sijaan, että mies olisi saanut osuuden pizzeriasta, hänen passinsa otettiin pois ja hänet suljettiin pizzerian kellariin. Syyttäjän mukaan hän joutui myös tekemään pitkiä työpäiviä palkatta. Kielitaidottomana ja varattomana mies on ollut riippuvainen matkan järjestäneestä organisaatiosta.

Ihmiskauppasyytteen lisäksi toista päätekijää syytetään törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä, kolmesta valtionrajarikoksesta ja kahdesta väärennyksestä. Mies on tunnustanut suurimman osan teoista. Rikokset tapahtuivat vuonna 2011, ja niitä tehtailtiin myös Helsingissä ja Lappeenrannassa.

Syyttäjä vaatii päätekijöille ehdollisia vankeusrangaistuksia: toiselle vähintään vuoden ehdollista vankeusrangaistusta ja toiselle samaa rangaistusta yhdistettynä 30-50 tunnin yhdyskuntapalvelukseen.

Kaksipäiväinen oikeudenkäynti on alkanut Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kouvolassa maanantaina.

_________________

Yle: Ihmiskauppatuomio on Suomessa harvinainen

Ihmiskaupasta tuomitaan toistaiseksi harvoin. Tulevaisuudessa tuomioiden määrä saattaa lisääntyä, sillä poliisin ja Rajavartiolaitoksen tekemien ihmiskauppaan liittyvien esitutkintojen määrä on kasvanut melkoisesti.

Ihmiskauppatuomioita on Suomessa annettu vasta kourallinen. Ihmiskauppa-pykälä lisättiin Suomen rikoslakiin vuonna 2004. Kevääseen 2013 mennessä tuomioistuimet olivat antaneet ihmiskaupasta vasta kymmenkunta tuomiota. Näistä tuomioista kaikki eivät ole vielä saaneet lainvoimaa.

Ihmiskauppatutkintojen määrä on kuitenkin kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 2012 esitutkintoja ihmiskaupasta ja törkeästä ihmiskaupasta oli käynnissä yhteensä 47 kappaletta. Vuonna 2007 vastaava luku oli vain kolme.

Valtakunnansyyttäjänvirastosta kerrotaan syyn olevan se, että ihmiskaupparikoksia osataan etsiä aiempaa paremmin.

– Tietämys ihmiskaupasta on lisääntynyt, kertoo valtionsyyttäjä Anu Mantila.

Ihmiskauppa voidaan jakaa kahteen alakategoriaan: seksi- ja työperäiseen ihmiskauppaan. Maailmanlaajuisesti seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa on enemmän, kun taas Suomessa työperäistä ihmiskauppaa on havaittu useammin. Suurin osa Suomessa käräjille päätyneistä tapauksista on kuitenkin liittynyt seksiin.

Mantilan mukaan ihmiskaupan pyörittäjät ovat muuttaneet toimintaansa. Väkivaltaa tulee harvemmin vastaan. Vallankäyttö on useimmiten psykologista.

– Tekijät pyrkivät käyttämään hienovaraisempia keinoja. Ei esimerkiksi pakoteta seksiin, vaan käytetään uhrin turvatonta tilaa ja asemaa hyväksi. Voi olla, että henkilöllä ei ole asuntoa. Hän on ehkä velkasuhteessa, jota joutuu maksamaan pois, Mantila kertoo.

Tällä hetkellä rajanveto ihmiskaupan ja parituksen välillä on hankalaa, sillä rangaistussäännöksissä on päällekkäisyyksiä. Osa tulkintaongelmista saattaa poistua, sillä ihmiskauppalainsäädäntöä ollaan parhaillaan uudistamassa.