tiistai 7. tammikuuta 2014

Kainuun Sanomat: Kuhmo ei neuvottele pakolaisista

Kainuun Sanomat: Kuhmo ei neuvottele pakolaisista 7.1.2014

Kuhmon kaupunki ei ryhdy Kainuun ely-keskuksen kanssa neuvotteluihin pakolaisten vastaanottamisesta. Kaupunginhallitus päätti asiasta tiistai-iltana ilman äänestyksiä.

Käytännössä hallitus hyväksyi kaupunginjohtaja Eila Valtasen muutetun päätösesityksen. Hän muutti esitystään hallituksen käymän keskustelun jälkeen.

Valtasen mukaan hallitus keskusteli pakolaisten vastaanottoon liittyvistä hyvistä puolista sekä riskeistä. Lopputulema oli, ettei Kuhmolla ole tällä hetkellä rahkeita vastaanottoon.

Valtasen alkuperäinen esitys oli, että kaupunginhallitus päättää asian käsiteltyään käynnistää alustavat neuvottelut Kainuun ely-keskuksen kanssa Syyrian pakolaisten vastaanottamisesta tänä vuonna.

Puntarissa pakolaisten vastaanottoa puolsi se, että uudet asukkaat parantaisivat väestökehitystä ja valtio on sitoutunut korvaamaan aiheutuvat kustannukset. Kotoutumisen onnistuessa pakolaiset saattaisivat tuoda uutta yrittäjyyttä ja työvoimaa sekä lisää oppilaita kouluihin.

Jollekin pakolaisten vastaanottamisesta kiinnostuneelle kyläyhteisölle asia voisi antaa positiivisen äjäyksen, mutta kyseistä halukkuutta ei ole toistaiseksi selvitetty.

Toisaalta Kuhmon kaupungin ja Kainuun sote-kuntayhtymän valmiudet vastaanottoon eivät ole tällä hetkellä hyvät. Myös asukkaiden näkemykset ovat ristiriitaisia.

Joulukuussa valtuusto otti kielteisen kannan (21–13) pakolaisten vastaanottamiseen sillä perusteella, että vastaanottoon ei ole mahdollisuuksia työllisyystilanteen heikentyessä ja talouden kiristyessä. Valtuusto otti kantaa samalla, kun se hyväksyi Kainuun kuntien yhteisen kotouttamisohjelman.