keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Turun Sanomat: Avi: Paperiton vauva sai asiallisen kohtelun terveyskeskuksessa

Turun Sanomat/STT: Avi: Paperiton vauva sai asiallisen kohtelun terveyskeskuksessa 11.12.2013

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei löytänyt huomautettavaa tapauksessa, jossa ilman oleskelulupaa Suomessa oleva vauva käännytettiin pois terveyskeskuksesta. Avin mukaan asiasta on ollut julkisuudessa virheellinen käsitys. Perhettä ei avin mukaan käännytetty terveyskeskuksesta oleskeluluvan puuttumisen vuoksi vaan vauva neuvottiin viemään heti Lastenklinikalle.

– Heitä ei missään tapauksessa sen takia käännytetty, että ei ollut papereita, vaan sen takia, että tämän ikäiset lapset hoidetaan Lastenklinikalla Helsingin ohjeiden mukaan, sanoo aluehallintoylilääkäri Minna Helenius.

Tapaus nousi julkisuuteen, kun yksityisvastaanottoa pitänyt lastenlääkäri kertoi elokuussa Lääkärilehdelle, että hänen vastaanotollaan oli käynyt terveysasemalta pois käännytetty vakavasti sairas vauva.

Avi toteaa saamiensa selvitysten perusteella, että kolmeviikkoisen vauvan hoidon tarpeen arviointi helsinkiläisessä terveyskeskuksessa tehtiin asianmukaisesti. Vauvan tilanteen arvioi sekä hoitaja että lääkäri. Vanhempia myös neuvottiin viemään lapsi suoraan jatkoselvityksiin Lasten ja nuorten sairaalan päivystykseen, jonka osoite annettiin varmuuden vuoksi myös kirjallisesti.