torstai 19. joulukuuta 2013

Turun Sanomat: Apulaisoikeusasiamies: Myös paperittomille lapsille oikeus opetukseen

Turun Sanomat: Apulaisoikeusasiamies: Myös paperittomille lapsille oikeus opetukseen 19.12.2013

Kaikille kouluikäisille lapsille ei ole järjestetty perusopetusta, koska heillä ei ole kotikuntaa Suomessa. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan tämä on vastoin perustuslakia ja lapsen oikeuksien sopimusta.

Asia tuli keväällä apulaisoikeusasiamiehen tietoon ja hän pyysi opetus- ja kulttuuriministeriötä selvittämään, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä kaikkien Suomessa oleskelevien lasten opetuksen turvaamiseksi.

Niin sanottujen paperittomien lasten lisäksi vailla kotikuntaa voivat olla esimerkiksi Suomeen työhön tai opiskelemaan tulleiden henkilöiden tai turvapaikanhakijoiden lapset. Lain mukaan lapsella on oikeus saada maksutonta perusopetusta, vaikka hän ei asu pysyvästi kunnassa tai kunta ei ole hänen kotikuntansa.

Ministeriö katsoo selvityksessään ongelmien aiheutuneen lain virheellisestä tulkinnasta ja siitä, että kunnassa asuminen on määritelty kuntalain perusteella. Lakia ei ministeriön mielestä tarvitse muuttaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoittaa apulaisoikeusasiamiehelle päättäneensä tehostaa kunnille ja aluehallintovirastoille suunnattavaa ohjausta niin, että ne tulkitsevat lakia oikein. Lisäksi ministeriö kertoo järjestävänsä alkuvuonna koulutuskierroksen eri puolilla maata.

Sakslin painottaa, että perustuslain mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Lisäksi hän muistuttaa, että YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaiset velvoitteet sitovat Suomea.

Sakslin puuttui perusopetuksen järjestämisvelvollisuuteen myös vuosi sitten, kun hän pyysi ministeriöltä selvitystä ilman huoltajaa Suomeen tulleiden lasten perusopetuksen järjestämisestä. Ministeriö katsoi tuolloin, että nykyinen lainsäädäntö riittää turvaamaan oikeuden maksuttomaan opetukseen kansainvälistä suojelua hakeville lapsille.