maanantai 16. joulukuuta 2013

Lapin Kansa: Rovaniemen pakolaiskiintiö laskee 50:een

Lapin Kansa: Rovaniemen pakolaiskiintiö laskee 50:een 16.12.2013

Rovaniemi ottaa ensi vuonna vastaan 50 humanitääristä pakolaista, kun määrä on ollut vuodesta 2007 alkaen 80.

Syynä on heikko taloudellinen tilanne. Perusturvalautakunnan laskelmien mukaan rahat riittävät vain 40-50 pakolaisen kotouttamiseen ja tällöinkin toimintatapoja on tehostettava.

Kiintiön laskemisesta ei kaupunginhallituksessa ollut erimielisyyttä. Apilaiskaupunginjohtaja Matti Ansala esitti 60 pakolaisen vastaanottamista. Riku Tapio (kesk.) puolestaan esitti hallitusryhmien yhteisestä esityksestä pakolaiskiintiöksi 50. Esitystä kannattivat Juhani Juuruspolvi (kok.), Jarmo Juntunen (ps.), Mikko Rapo (sd.) ja Aatos Nätynki (vas.).

Kaupungin talousarvioon on varattu ensi vuodelle maahanmuuttajien, niin kiintiöpakolaisten kuin myönteisen oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoidenkin kotouttamis- ja sosiaalityöhön reilut 344 000 euroa.

Jos pakolaiskiintiö olisi pidetty 80:ssä, olisi sosiaalipuolelle tarvittu kaksi ja terveydenhoitopuolelle kolme työntekijää lisää eli rahassa mitattuna 250 000-300 000 euroa budjetoitua enemmän.