keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Helsingin Uutiset: Viidenneksen raja vieraskielisissä ylittymässä useilla asuinalueilla

Helsingin Uutiset: Viidenneksen raja vieraskielisissä ylittymässä useilla asuinalueilla 13.11.2013

Yhä useammat Helsingin asuinalueet ovat ylittämässä 20 prosentin rajan maahanmuuttajien osuudessa.

Puotinharjun, Pihlajamäen ja Malminkartanon asukkaista viidennes on pian vieraskielisiä. Yhdeksän muuta lähiötä on aiemmin ylittänyt vastaavan rajan.

Kahtakymmentä prosenttia on pidetty usein tietynlaisena kipukynnyksenä, jonka ylityttyä kantaväestö ryhtyy karttamaan aluetta. Kun asukkaista keskimäärin viidennes on vieraskielisiä, päiväkoti- ja kouluikäisissä osuus on jo selvästi suurempi.

Ilmiöstä käytetään Yhdysvalloissa ja Ruotsissa nimitystä valkoinen pako, white flight.

– Kansainvälisissä ja suomalaisissa tutkimuksissa on pyritty selvittämään, onko olemassa jokin sellainen raja-arvo, joka laukaisisi kantaväestön paon tai kiihdyttäisi sitä. Minun tietääkseni ei ole pystytty osoittamaan 20 prosentin kynnystä tai mitään muutakaan raja-arvoa, kertoo Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen laitoksen tutkija Hanna Dhalmann.

Miksi sitten esimerkiksi blogeissa ja keskustelupalstoilla elää vahvana käsitys, että 20 tai 25 prosenttia käynnistäisi kantaväestön paon?

– Se saattaa johtua siitä, että Ruotsissa tunnetut tutkijat ovat jossakin vaiheessa spekuloineet, olisiko tämmöistä rajaa. Väite on jäänyt elämään, vaikka tutkimuksissa ei ole pystytty osoittamaan, että se pitäisi paikkaansa, Dhalmann vastaa.

Tutkimusten mukaan on kuitenkin totta, että kantasuomalaisia muuttaa pois asuinalueeltaan tai välttelee aluetta siksi, että he kokevat, että maahanmuuttajia on liikaa.

– Joillakin kantaväestöön kuuluvilla maahanmuuttajien määrä voi olla jo pelkästään syy poismuuttoon tai alueen välttelyyn. Tutkimuksemme mukaan poismuuton syyt liittyvät yleensä kuitenkin muihin tekijöihin kuin pelkästään maahanmuuttajien määrän kasvuun.


Vuokratalolähiö ei ole aina maahanmuuttajalähiö

Jani Jakonen

Maunulassa on suhteellisesti toiseksi eniten vuokrataloja Helsingissä, mutta vieraskielisten osuus on Maunulassa vain 13 prosenttia. Kaupungin tietokeskuksen tutkija Katja Vilkama ei ole yllättynyt.

– Olemme havainneet saman ilmiön tutkimuksissa. Se selittyy pitkälti asuntokannan rakenteella. Jos alueella on paljon pieniä vuokra-asuntoja, ne eivät välttämättä sovellu maahanmuuttajille, joilla on usein isot perheet.

– Alueet, joille vieraskielisiä on keskittynyt, on rakennettu lähinnä 1970-1990-luvuilla. Näille alueille muutti paljon maahanmuuttajia heti 90-luvun alussa maahanmuuton vilkastuessa ja niistä tuli heille tuttuja alueita.

Vieraskielisten osuuksia
Yli neljännes
Meri-Rastila 30%
Kallahti 28%
Kurkimäki 27%
Kivikko 26%
Itäkeskus 26%

Yli viidennes
Jakomäki 24%
Viikin tiedepuisto 23%
Kontula 23%
Vesala 22%

Lähes viidennes
Puotinharju 19,9%
Pihlajamäki 19,5%
Malminkartano 18,9%
Myllypuro 18,6%
Pihlajisto 18,2 %

Eniten vuokra-asuntoja asuntokannasta:
Jakomäki 68%
Maunula 65%
Kurkimäki 61%
Malminkartano 61%