perjantai 25. lokakuuta 2013

HS: Maahanmuuttaja ei kotoudu Suomeen pysymällä kotona

Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Maahanmuuttaja ei kotoudu Suomeen pysymällä kotona 25.10.2013

Maahanmuuttajista nuoret ja naiset uhkaavat syrjäytyä suomalaisesta elämänmenosta ja yhteiskunnasta. Varsinkin useat maahanmuuttajaäi­dit jäävät vuosiksi kotiin "pussinpohjalle", josta heillä ei ole kontakteja ulkomaailmaan. Tästä ei kärsi vain naisten vaan koko perheen sopeutu­minen.

Syrjäytymisvaara tuli selvästi esiin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) keskiviikkona julkistamasta kokoomaraportista, joka kartoittaa maa­hanmuuttajien kotoutumista (HS 24. 10.).

Maahanmuuttajan sopeutuminen Suomeen on aina yksilöllistä, mutta yleensä se kestää vuosia. Erot kantaväestön elintasoon, kuten asumis­oloihin ja tuloihin, ovat suuret.

Talouden taantuma heikentää juuri saapuneiden solahtamista suomalai­seen arkeen, koska työpaikan saanti on entistä vaikeampaa.

Työministeri Lauri Ihalaisen (sd) mielestä Suomella on vielä mahdolli­suus hoitaa maahanmuuttokysymys fiksusti. Tietoa ongelmista alkaa ol­la, joten voimavarat tulee keskittää niiden hoitamiseen. Näin kotoutta­minen nopeutuu.

Ihalainen nosti keskiviikkona esiin suvaitsevuuden tärkeyden. Vastuu su­vaitsevasta ilmapiiristä on kaikilla, eikä rasismia pidä sallia. Tämä on en­sisijainen tavoite. Nyt etenkin Euroopan unionin ja muiden länsimaiden ulkopuolelta tulevat kokevat syrjintää.

Toinen huomio on erityispalveluista saatavan hyödyn rajallisuus. On sel­vää, ettei kotouttaminen toimi ilman maahanmuuttajille tarkoitettuja erityispalveluja. Tavoitteena pitää kuitenkin olla, että maahanmuuttaja ponnistaa mahdollisimman pian pois erityispalvelujen piiristä.

Lisäksi voimavaroja tulisi suunnata nuorten sekä kotiin jääneiden nais­ten kotouttamiseen. Koulutukseen päästessään maahanmuuttajat ovat TEM:n mukaan kantaväestöä motivoituneempia viemään opinnot lop­puun.

Neljäs tavoite on terveen järjen tuominen maahanmuuttajien kotoutta­miseen ja työllistämiseen. Kuten Ihalainen huomautti, kaikissa töissä ei ole tarvetta vaatia täydellistä suomen kielen taitoa.

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. On kaikkien etu, että tulijat saadaan töihin ja yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.