maanantai 28. lokakuuta 2013

Aamuset: Demarien valtuustoryhmä haluaa nimetöntä työnhakua

Aamuset: Demarien valtuustoryhmä haluaa nimetöntä työnhakua 28.10.2013

Demarien valtuustoryhmä haluaisi, että Turku siirtyisi anonyymiin eli nimettömään työnhakuun. Demariryhmän mukaan useat Suomen kaupungit ovat käynnistäneet tai käynnistämässä kokeilua anonyymista työnhausta. Helsinki kokeili nimetöntä työnhakua viime keväänä. Espoo käynnistää vastaavan kokeilun syksyllä.

Anonyymissa työnhaussa tehtävää hakevat täyttävät sähköisen hakemuksen. Hakemuksista poistetaan hakijan henkilökohtainen tausta eli nimi, osoite, ikä, sukupuoli, syntymäpaikka, siviilisääty, perhetiedot, kansalaisuus ja äidinkieli.

Ennen työhaastattelua saadaan tietoa vain hakijan ammatista, tutkinnosta ja tutkintotasosta, edellisistä työsuhteista ja työtehtävistä sekä niihin liittyvästä osaamisesta.

Demarien mukaan anonyymissa työnhaussa korostuu osaaminen ja olennainen työkokemus, kun henkilökohtaiset tiedot ja niiden herättämät mielikuvat puuttuvat. Esimerkkinä pidetään toisen polven maahanmuuttajia, joilla on kielitaito ja koulutus, mutta jotka kärsivät nimen aiheuttamista ennakkoluuloista. Heidän arvioidaan hyötyvän anonyymista työnhausta. Arvion mukaan jotkut ikäryhmät ja etnisistä taustoista tulevat kokevat työnhaussa syrjintää, joka on usein tiedostamatonta.

Anonyymia työnhakua on jo kokeiltu useissa maissa, kuten Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Belgiassa lainsäädäntö velvoittaa nimettömään työnhakuun. Tutkimusten mukaan anonyymi työnhaku on vähentänyt ikä- ja sukupuolisyrjintää työnhaussa.

Demariryhmän valtuutetut jättivät maanantaina valtuustolle aloitteen siitä, Turun kaupunki käynnistäisi kokeilun anonyymista työnhausta.