lauantai 21. syyskuuta 2013

Yle: Katainen: Nuorisojärjestöissä aina radikaaleja ajatuksia - oli itse kova monarkian kannattaja

Yle: Katainen: Nuorisojärjestöissä aina radikaaleja ajatuksia - oli itse kova monarkian kannattaja 21.9.2013

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa, että monesti nuorisoliikkeissä muodostetut ajatukset muuttuvat matkan varrella ja osa karsiutuu pois. Hän vakuuttaa ovensa pysyvän edelleen auki kokoomusnuorille, vaikka välillä ollaankin eri mieltä.

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen vakuuttaa, ettei hän henkilökohtaisesti pidä kiusallisena kokoomusnuorten tavoiteohjelmasta noussutta kohua. Hän kertoi Yle TV1:n Ykkösaamussa kuitenkin ymmärtävänsä puolueen kannattajien harmistuksen sitä, että poliittiset kilpailijat yrittävät käyttää tilannetta hyväksi.

– Kautta vuosikymmenten kaikissa poliittisissa nuorisojärjestöissä on ollut paljon radikaaleja ajatuksia. Ainakin siihen aikaan, kun minä olin kokoomusnuorten varapuheenjohtaja, meillä oli yhtä sun toista mielessä. En muista, mikä oli hölmöin (ajatus tuolloin), mutta olin kova monarkian kannattaja, Katainen naurahti.

Pääministeri Katainen muistutti, että usein nuorisoliikkeissä muodostetut ajatukset muuttuvat matkan varrella ja osa karsiutuu kokonaan pois.

– Tässä viimeisimmässä keskustelussa halusin puuttua ja vetää selkeän rajan yhden asian kohdalla, Katainen sanoi viitaten kokoomusnuorten tavoiteohjelmaan nostettuun haluun poistaa rikoslaista pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

– Jokaisella ihmisellä on oikeus turvallisuudentunteeseen, tulla kohdelluksi yhdenvertaisena, ja sitten tietysti ihmisarvo on jakamaton. Tässä suhteessa sanat ovat tekoja. Jos kuvitellaan, että meillä saisi kiihottaa ihmisryhmää vastaan tai olisi sallittua ja hyväksyttyä sanoa ihan mitä hyvänsä toisesta ihmisestä, se varmasti rajoittaisi ihmisten turvallisuuden- ja yhdenvertaisuudentunnetta ja häilyttäisi ihmisarvon jakamattomuutta. Tässä menee ehdottomasti raja. Sen yli ei pidä mennä, Katainen totesi.

Katainen joka tapauksessa vakuutti, että hänellä on joka tapauksessa edelleen "ovi auki" kokoomusnuorille, ja välillä ollaan samaa mieltä, välillä eri mieltä.

– Henkilökohtaisesti tämä ei ole kiusallista, koska osaan pistää tämän mittasuhteisiin. Mutta ymmärrän sen, että aika monelle kokoomuksen kannattajalle tämä on ollut kiusallista tai harmittavaa. Minuakin harmittaa se, että tätä käytetään hyväksi ja halutaan antaa sellainen kuva, että kokoomuslaiset ovat jotain muuta kuin mitä me aidosti olemme.

– Jos meillä on 600 000 kannattajaa vaaleissa ja sitten muutama kymmentä ihmistä sorvaavat joitakin teoreettisia näkökulmia, ja sitten ne poimitaan, niin ehkä se ei nyt ole aivan maailmaa mullistavaa, Katainen vertasi.