keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Länsiväylä: Poliisi Amnestyn väitteistä: Lapsia ei pidetä poliisivankiloissa

Länsiväylä: Poliisi Amnestyn väitteistä: Lapsia ei pidetä poliisivankiloissa 25.9.2013

Pääkaupunkiseudun poliisivankiloihin säilötään vuosittain yli tuhat ulkomaalaista, joita ei voida tilanpuutteen takia pitää Metsälän säilöönottoyksikössä Helsingissä (LV 21.–22.9.).

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty kampanjoi säilöönoton rajoittamisen puolesta vielä syyskuun ajan. Se vaatii, että lasten säilöönotto lopetetaan kokonaan ja että aikuisten säilöönottoa rajoitetaan. Amnesty väittää myös, että poliisivankiloissa pidetään lapsiakin.

Viranomaiset tyrmäävät väitteen. Helsingin poliisin turvapaikkayksiköstä komisario Arvo Mäntykenttä sanoo, ettei alaikäisiä pidetä poliisivankilassa tai putkassa missään tilanteessa.

Espoossa on pidetty kymmeniä ulkomaalaisia, mutta ylikomisario Juha Rosendahl sanoo, ettei yksikään ole turvapaikanhakija eikä lapsi.

– On mahdollista, että luvattomasti maassa oleskeleva jää esimerkiksi rikosepäilyn takia poliisille ja maasta poistamista odotellessaan hän keksiikin hakea turvapaikkaa, Rosendahl sanoo.

Epäselvyyksiä syntyy usein siitä, onko henkilö alaikäinen vai ei. Amnestyn mukaan poliisilla voi myös mennä sekaisin, milloin ihmistä pitäisi kohdella turvapaikanhakijana.

Myös Vantaan poliisi kiistää pitäneensä alaikäisiä poliisivankiloissa. Maahanmuuttoviraston alaikäisyksikön Espoon ryhmä- ja perhekodin johtaja kuitenkin on kuullut tällaisista tapauksista tänäkin vuonna.

Suuri osa säilössä pidetyistä on käännytyspäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita tai luvattomasti maassa oleskelleita, jotka odottavat maasta poistamista.

Viime vuonna säilöön otettiin yhteensä 1 420 ulkomaalaista. Helsingin Metsälän säilöönottokeskukseen sijoitettiin 410.

Maasta poistaminen on keskitetty Pasilan poliisilaitokselle Helsinkiin. Myös Espoossa ja Vantaalla tehdään turvapaikkatutkintaa. Vantaan poliisi kertoo antavansa virka-apua, jos Helsingissä tilat täyttyvät. Helsingin poliisi kertoo raportoineensa tilanpuutteesta kymmenen vuotta.

Ministeriö ehdottaakin talousarvioesityksessä Metsälän säilöönottoyksikön laajentamista.

Ulkomaalaislain perusteella ihminen voidaan ottaa säilöön, jos hänen henkilöyttään epäillään tai jos hänen arvioidaan voivan vaikeuttaa häntä itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamista. Myös epäily rikoksen suunnittelusta on säilöönottoperuste.

Helsingin poliisi arvioi, että vuosittain noin sata turvapaikanhakijaa otetaan tulovaiheessa säilöön sen tiloihin.

– Turvapaikan hakeminen sinällään ei ole säilöönoton peruste, eikä tietojärjestelmistä ole mahdollista tilastoida asiaa, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Jussi Huhtela selittää.

– Määrillä on toki vaikutusta poliisin säilytyskapasiteetin riittävyyteen. Toistaiseksi olemme pärjänneet, Huhtela toteaa.

Metsälä on aina täynnä
- Pääkaupunkiseudun poliisivankiloiden asiakkaista (yhteensä noin 11 000) joka yhdestoista otettiin viime vuonna säilöön ulkomaalaislain nojalla: Helsingissä 740, Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksella 128 ja Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella 137.
- Poliisi ei rekisteröi ulkomaalaisia erikseen turvapaikanhakijoihin, käännytettyihin ja rikoksesta epäiltyihin.
- Metsälän 40-paikkainen säilöönottoyksikkö on käytännössä koko ajan täynnä.