perjantai 20. syyskuuta 2013

HS-gallup: Maahanmuuttajien toivotaan pyrkivän suomalaisten kaltaisiksi

Helsingin Sanomat: HS-gallup: Maahanmuuttajien toivotaan pyrkivän suomalaisten kaltaisiksi 20.9.2013

Suomalaisista yhä useampi ajattelee, että maahanmuuttajien olisi hyvä pyrkiä tulemaan mahdollisimman paljon suomalaisten kaltaisiksi. Tämä näkyy tuoreessa HS-gallupissa.

53 prosenttia suomalaisista on gallupin mukaan täysin tai osittain sitä mieltä, että Suomeen jäävien ulkomaalaisten olisi oman etunsa vuoksi hyvä pyrkiä ”niin suomalaisten kaltaisiksi kuin mahdollista". Osuus on viisi prosenttiyksikköä suurempi kuin kaksi vuotta sitten toteutetussa kyselyssä.

Myös pidemmässä aikavertailussa näkyy suuntaus, jossa näin ajattelee yhä useampi.


Joidenkin kysymysten perusteella asenteet yleensä maahanmuuttoa kohtaan ovat samanlaisia kuin kaksi vuotta sitten. Kansa jakautuu kahtia.

44 prosenttia vastustaa sitä, että Suomi ”ottaisi lisää maahanmuuttajia”. Osuus oli aivan sama kuin vuonna 2011 tehdyssä gallupissa.

43 prosenttia on toisaalta sitä mieltä, että ”Suomen pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia.” Osuus oli 44 prosenttia kaksi vuotta sitten.


Naisista lähes puolet suhtautuu maahanmuuttoon myönteisesti, miehistä vain 29 prosenttia.

Myös eri puolueiden kannattajien kannat eroavat selkeästi. Ääripäissä ovat vihreät ja perussuomalaiset. Vihreiden kannattajista 81 prosenttia ottaisi maahamme lisää maahanmuuttajia, perussuomalaisten kannattajista vain 20 prosenttia. Kokoomuksen, Sdp:n ja keskustan kannattajat jakaantuvat tasaisemmin.

Tutkimuksen toteutti TNS Gallup Helsingin Sanomien toimeksiannosta.