tiistai 27. elokuuta 2013

Yle: Kotkalaisvaltuutetun kansankiihotustuomio jää voimaan

Yle Kymenlaakso: Kotkalaisvaltuutetun kansankiihotustuomio jää voimaan 27.8.2013

Kaupunginvaltuutettu Freddy van Wonterghem (ps.) ei saa valittaa tuomiostaan korkeimpaan oikeuteen. Van Wonterghem sai sakkotuomion vuonna 2011 kirjoittamastaan nettitekstistä.

Kotkalainen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Freddy van Wonterghem ei saa valittaa kansankiihotustuomiostaan. Korkein oikeus ei myöntänyt van Wonterghemille valituslupaa.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi van Wonterghemin viime vuonna päiväsakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Sakkorangaistuksen määräksi tuli 420 euroa.

Tuomio tuli kirjoituksesta, jonka van Wonterghem oli kirjoittanut Uuden Suomen verkkosivuille vuonna 2011. Kirjoitus oli kommentti uutiseen, joka kertoi muslimitytön saamasta raipparangaistuksesta.

Kouvolan hovioikeus piti kaupunginvaltuutetun tuomion voimassa viime helmikuussa. Van Wonterghem on myös Kotkan Perussuomalaisten puheenjohtaja.