keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kaleva: Vasemmistonuoret ärähtivät Jalometallissa myydyistä natsimerkeistä

Kaleva: Vasemmistonuoret ärähtivät Jalometallissa myydyistä natsimerkeistä 14.8.2013

Oulun Vasemmistonuoret ovat älähtäneet metallifestivaali Jalometallin alueella myydyistä natsiaiheisista tavaroista.

Yhdessä festivaalialueen teltoista myytiin cd-levyjen ja bändituotteiden lisäksi natsiaiheisia hihamerkkejä, hakaristimerkkejä sekä SS-merkkejä.

Nuorisojärjestö tuomitsee tiedotteessa äärioikeistolaisilla symboleilla käydyn kaupan.

"Jalometalli on metalliyhteisölle ja Oululle tärkeä kulttuuritapahtuma. Onkin erittäin ikävää, että sen alueella annettiin myydä vihaa ja rasismia lietsovaa materiaalia", tiedotteessa sanotaan.

Jalometallin promoottori Marco Järvenpää sanoo, että myyntikojun natsiaiheisista tavaroista käytiin keskustelua jo festivaalien aikana.

"Huomasimme asian festivaalien toisena päivänä, ja kävimme järjestäjien kanssa palaveria siitä, pitäisikö kojun pitäjää vaatia ottamaan tavarat pois myynnistä."

Järvenpään mukaan myyntikojun toimintaan ei lopulta puututtu, koska natsi-ideologiaa kannattaville merkeille ei haluttu antaa enempää huomiota.

"Päätimme kuitenkin antaa asian olla, koska emme halunneet, että asiasta nousee äläkkää."

Promoottori lupaa, että ensi vuonna natsiaiheisia symboleita ei nähdä festivaalialueen myyntiteltoilla.

"Tänä vuonna vahinko pääsi tapahtumaan. Vastaisuudessa tarkastamme etukäteen, ettei tällainen toistu", Järvenpää vakuuttaa.

Järvenpää korostaa, että Jalometalli on poliittisesti sitoutumaton tapahtuma, eikä se kannata äärioikeistolaista ideologiaa.

"Ei teltan myyjätkään välttämättä kannatta kyseistä ideologiaa. He ovat vain huomanneet markkinaraon tällaisille tuotteille."