torstai 29. elokuuta 2013

Kainuun Sanomat: Möläytyskohut vievät huomion punnituista puheista

Kainuun Sanomat/STT: Möläytyskohut vievät huomion punnituista puheista 29.8.2013

Huonosti valituilla sanoilla saa sosiaalisen median kiehahtamaan. Mitä suuremmat saappaat puhujalla on, sitä tarkemmin hänen kannattaa sanat asetella.

Viimeksi sosiaalisen median käyttäjät paheksuivat, kun Kalevan päätoimittaja Markku Mantila vitsaili tietovuotaja-Manningin transsukupuolisuudesta. Mantila leimattiin sovinistiksi, transfobiseksi ja tietovuotajien vastustajaksi. Yksi merkki viestintäosaamisen tärkeydestä nähtiin jo neljä vuotta sitten, kun Audin myyntijohtajan ura lopahti naisen ja auton vertaamiseen.

Möläytyksistä hermostuminen ei ole perusteetonta. Yhteiskuntaa muutetaan kielellä. Siksi ei ole yhdentekevää, miten sanat valitaan.

Kohuilla on kuitenkin varjopuolensa. Ne saattavat viedä huomion tapauksilta, joissa piikki on kätketty salonkikelpoisten sanavalintojen taakse.

Kansakunnan puolivirallinen möläyttelijä Teuvo Hakkarainen (ps.) saa kohuja aikaan heti, kun hän avaa suunsa ja puhuu maahanmuutosta. Hakkaraista on kuitenkin kuvailtu sopuisaksi mieheksi, joka ei hallitse etikettiä.

Sen sijaan suuret päätökset saadaan tehdä hiljaisuudessa, kohuitta. Päätökset vastaanottokeskusten torppaamisesta tai sukupuoltaan korjaavien pakkosteriloinnit eivät puhuta yhtä paljon kuin Mantilan Manning-kommentit.

Jatkuvista kohuista välittyy viesti, että vähemmistöjä saa sortaa – kunhan sanansa asettelee oikein.

Kun Hakkarainen kutsuu maahanmuuttajia neekeriukoiksi, perinteinen ja sosiaalinen media paheksuvat. Yhtä paheksuttavaa pitäisi olla senkin, jos joku käyttää sanaa maahanmuuttaja, mutta tarkoittaa sillä neekeriukkoa.

Britanniassa yhteiskuntaluokan kuulee heti puheenparresta.

Meidänkin yhteiskunnassamme pelkona on, että yhteiskunnassa ja mediassa tarvittavia viestintätaitoja on yhä harvemmalla.

Yhdyssanojen ja pilkkujen osaaminen jakaa kansaa, mutta yhtä paljon jakaa kyky olla möläyttelemättä. Ilman pilkkuja saattaa päästä yhteiskunnan huipulle, mutta epäkorrektein möläytyksin viestivä ei siellä pysy.

Pahimmassa tapauksessa tasa-arvoinen kielemme repeytyy kansan ja eliitin kieliksi.

Kansan kieltä olisivat huolittelemattomat epäkorrektit sanavalinnat.

Eliitti taas oppisi pakon edessä puhumaan siten, että kukaan ei osaa loukkaantua silloinkaan, kun syytä olisi.