tiistai 9. heinäkuuta 2013

HS: Ramadanista kiista vastaanotto­keskuksessa – "Yöruokailuun liittynyt järjestyshäiriöitä"

Helsingin Sanomat: Ramadanista kiista vastaanotto­keskuksessa – "Yöruokailuun liittynyt järjestyshäiriöitä" 9.7.2013

Metsälän vastaanottokeskus on Suomen somaliliiton kannanoton mukaan kieltänyt turvapaikanhakijoilta ramadaniin liittyvän paaston.

Huomenna alkava paastokuukausi kestää päivittäin aamunsarastuksesta auringonlaskuun, eikä muslimi saa tänä aikana syödä.

Vastaanottokeskuksen johtajan Pekka Nuutisen mukaan muslimeita ei ole kielletty harjoittamasta uskontoaan, mutta vastaanottokeskukseen kuuluvassa Helsingin säilöönottokeskuksessa ei ryhdytä tänä vuonna erityisjärjestelyihin ramadanin takia.

”Ruokailu pitäisi järjestää yöllä. Yöruokailua on kokeiltu aikaisemmin ja siihen on liittynyt järjestyshäiriöitä. Kysymys on taloudellinen. Me tarvitsisimme yövuoroihin lisää henkilökuntaa”, Nuutinen sanoo.

Nuutisen mukaan järjestyshäiriöihin on kuulunut muun muassa aggressiivista käyttäytymistä, kun ihmiset ovat olleet paaston takia väsyneitä ja nälkäisiä.

”Tähän kietoutuu myös muita agendoja esimerkiksi siitä, että ihmiset eivät ole tyytyväisiä siihen, että he ovat säilöön otettuja.”

Suomen somaliliitto on puheenjohtaja Arshe Saidin mukaan tarjoutunut hoitamaan ruokailua ja tarjoamaan ruokaa vapaaehtoisvoimin, mutta vastaanottokeskus ei ole hyväksynyt ehdotusta.

Saidin mukaan ongelma on nyt se, ettei ruokalasta saa edes viedä ruokaa omiin huoneisiin.

Vastaanottokeskuksen puolella asukkaat huolehtivat itse ruokailustaan, ja siellä on ramadin aikaan poikkeuksellisesti yhteiskeittiöt auki myös yöllä.

Sen sijaan vastaanottokeskuksen säilöönottoyksikössä ruokailu on nyt järjestetty niin, että lämmintä ruokaa on tarjolla iltapalan yhteydessä kahdeksalta illalla.

Nuutisen mukaan osa asukkaista on hyväksynyt järjestelyn.

”Ruokailu on muslimien ja Jumalan välinen asia. Uskon, että heidän Jumalansa ymmärtää, jos ramadanin viettäminen on näissä olosuhteissa kohtuutonta. Uskontonsa mukaan he pystyvät korvaamaan paaston myöhemmin.”

Saidin mukaan ramadan on muslimeille tärkeä ja henkilökohtainen asia, ja Somaliliittoon ja moskeijaan yhteyttä ottaneet säilöönottokeskuksen asukkaat haluavat noudattaa sitä.

Helsingin säilöönottokeskuksessa on neljäkymmentä asukasta. Se on Suomen ainoa ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö, josta esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ulkomaalaisia palautetaan kotimaahansa.
Viisitoista asukasta luovutti vastaanottokeskuksen johdolle adressin ramadanin vietosta tiistaiaamulla.