torstai 13. kesäkuuta 2013

Helsingin Uutiset: Filippiiniläishoitajat valmistuivat kyynelsilmin – perhe kaukana kotona

Helsingin Uutiset: Filippiiniläishoitajat valmistuivat kyynelsilmin – perhe kaukana kotona 13.6.2013

Arlene Zaldivar, 42, on työskennellyt Attendon hoivakodissa viime marraskuusta lähtien.

Keskiviikkona, Filippiinien kansallispäivänä, hän ja 17 muuta filippiiniläistä valmistuivat vihdoin lähihoitajiksi. Kaikkien on tarkoitus jäädä Suomeen pidemmäksi aikaa.



– Olen niin ylpeä valmistumisesta. Puolet minusta on onnellinen, mutta puolet minusta on surullinen, tuumasi Zaldivar valmistumisesta.

Takana on kahdeksan kuukautta oppisopimuskoulutusta Suomessa, jota ennen oli jo viiden kuukauden intensiivikurssi Filippiineillä.

Kaikki opiskelijat ovat läpäisseet tiukan seulan aloittaakseen hoivatyön ja elämän Suomessa. Talven aikana opiskelijaryhmästä on tullut tiivis.

Ryhmä on Attendon luotsaamana ensimmäinen, ja neljäs koko Suomessa.

Vantaan Varistossa työskentelevä Zaldivar iloitsee jo kahden viikon päästä häämöttävästä lomasta, jolloin hän lähtee tapaamaan miestään ja kahta 10- ja 17-vuotiasta tytärtään Filippiineille.

– Se on ensimmäinen kerta yhdeksään kuukauteen, kun näen perheeni, hän sanoo liikuttuneena.

Jatkossa hän joutunee totuttelemaan erossa elämiseen.

– Lähdin Suomeen, että saan turvattua tyttärilleni koulutuksen ja hyvän elämän.

Syyksi Suomeen lähtöön Zaldivar sanoo myös sen, että Filippiineillä sairaanhoitajista on ylitarjontaa.

Oppilaan puheen pitänyt Farncis Dantes, 24, kertasi viimeistä kahdeksaa kuukauttaan.

Kielisolmujen ja talven kylmyyden lisäksi päällimmäisenä mieleen on jäänyt kuntouttavan hoitotyön kultainen motto: ”Ei tehdä puolesta.”

– Se ei tarkoita sitä, että istuisin vanhuksen sängyllä ja katson vierestä, kun hän hoitaa itse itsensä. Vaan sitä, että seison takana valmiina ottamaan kiinni, jos hän horjahtaa, sanoi Dantes ja sai raikuvat väliaplodit.

Seremonian päätteeksi Zaldivar haki todistuksen lisäksi opiskelijastipendin.

– Haluan jäädä Suomeen, koska täällä on niin rauhallista. Ei ole niin paljoa ihmisiä, sanoi Zaldivar leveästi hymyillen ja kyynelsilmin.

Lähihoitajista tulee pula tulevaisuudessa
- Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan vuoteen 2025 mennessä vanhusten hoitajista tulee olemaan 20 000 hoitajan vaje.
- Lähihoitajana työskentelee noin 360 000 henkilöä Vuoteen 2040 mennessä alalle tarvitaan jopa 200 000 työntekijää, mikäli asukkaiden palvelutarpeet eivät siirry myöhemmäksi ja tuottavuus parane.
- Kaikki keskiviikkona valmistuneet 17 filippiiniläistä lähihoitajaa työskentelevät Attendon hoivakodeissa ympäri pääkaupunkiseutua.
- Attendon mukaan kokemukset filippiiniläisistä lähihoitajista ovat olleet myönteisiä niin hoivakotien asiakkaiden kuin henkilökunnankin keskuudessa. Koulutusta aiotaan jatkaa ja kehittää edelleen.