maanantai 20. toukokuuta 2013

Yle: "Olemme uskonnon lukutaidottomia"

Yle: "Olemme uskonnon lukutaidottomia" 20.5.2013

Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.

Suomessa ei vielä ymmärretä uskonnon merkitystä maahanmuuttajien kohtaamisessa, sanoo kajaanilaislähtöinen teologian tohtori Katri Kyllönen. Hänen mukaansa meidän on vaikea ymmärtää, että uskonto vaikuttaa maahanmuuttajien kaikkiin elämän osa-alueisiin.

- Meidän kulttuurimme on hyvin paljon maallistunut. Vaikka pääuskontomme luterilaisuus on pitkälti takaraivoissamme ja näkyy erilaisissa juhlissa, niin se ei välttämättä näy arkipäivässä. Maahanmuuttajilla uskonto on todella syvä osa omaa identiteettiä ja sitä miten maailmaa katsotaan, kertoo Kyllönen.

Maahanmuuttajat kääntyvät ongelmineen usein evankelisluterilaisen kirkon puoleen, vaikka se ei heidän omaa uskontoaan edustaisi. Juuri tämä osoittaa Kyllösen mukaan uskonnon merkityksen.

- Sillä ei ole merkitystä mitä uskontoa henkilö edustaa, vaan ainoastaan sillä, että henkilö on uskonnollinen. Taustalla on tietysti myös se, että virkamiehet ja viranomaiset yleensä nähdään epäluotettavina, mikä vielä lisää uskonnollisten toimijoiden näkemistä luotettavina.

- Maahanmuuttajat tietävät, että kirkon maahanmuuttajatyöntekijät ovat taustaltaan uskonnollisia. Esimerkiksi konfliktin sovittelutilanteissa uskonto ei välttämättä tule muulla tavalla esille, itse kanssakäyminen voi olla muuten hyvin maallistunutta, Kyllönen jatkaa.

Hän korostaa, että maahanmuuttajiin saadaan luotua luottamuksellinen suhde juuri uskonnon ymmärtämisen kautta. Tämä pitäisi hänen mukaansa ottaa huomioon kaikkialla missä tehdään maahanmuuttajien kotouttamistyötä.

Kyllönen kaipaa avointa keskustelua, sillä uskonnollisuudesta ja uskonnosta on Suomessa välillä jopa vaikea puhua.

- Se valitettavasti leimaa yhteiskuntaamme tällä hetkellä, olemme uskonnon lukutaidottomia. Emme näe mihin kaikkeen uskonto vaikuttaa. Ja jos näemme, niin näemme sen enemmänkin pelottavana asiana kuin sellaisena, että siinä olisi mahdollisuuksia.