tiistai 14. toukokuuta 2013

Turkulainen: Tanssi ei tarvitse yhteistä kieltä

Turkulainen: Tanssi ei tarvitse yhteistä kieltä 14.5.2013

Turun vastaanottokeskuksessa 15–18-vuotiaat yksin maahan tulleet nuoret turvapaikanhakijat pääsevät ilmaisemaan itseään tanssin avulla. Tanssi-improvisaatioryhmän toiminnan tarkoituksena on ehkäistä turvapaikanhakijoiden syrjäytymistä ja tarjota nuorille luovaa ja mielekästä vapaa-ajan toimintaa.

– Tanssi-improvisaatio tarjoaa hetken, jolloin nuori voi unohtaa vaikean elämäntilanteensa. Ryhmä vahvistaa myös nuorten sosiaalisia suhteita ja antaa mahdollisuuden saada vertaistukea, ryhmän ohjaaja Annika Lehtomaa kertoo.

Ryhmä kokoontuu joka keskiviikko. Ryhmässä tehdään erilaisia improvisaatioharjoituksia, joilla nuoret saavat harjoitella erilaisia tapoja ilmaista itseään kehollisesti.

– Annamme erilaisia tanssiharjoituksia ja näytämme tapoja tuottaa liikkeitä, mutta nuoret saavat ilmaista itseään täysin vapaasti tanssin ja erilaisten liikkeiden avulla. On hienoa huomata aluksi hyvinkin arkojen nuorten vapautuvan tanssiessa ja muuttuvan koko ajan rohkeammiksi, ryhmän toinen ohjaaja Jennifer Joffs sanoo.

Tanssi-improvisaatiossa ei ole vääriä tapoja tehdä vaan jokainen nuori saa kannustusta ja onnistumisen kokemuksia omasta tanssistaan.

– Nuoret toimivat ryhmässä ja opettavat toisilleen omia kansantanssejaan. Tunnilla jokainen nuori saa myös keksiä omia liikkeitä, joita kaikki kokeilevat. Näin nuori kokee tulevana kuulluksi ja olevansa osa ryhmää vaikka ei ole yhteistä kieltä, Lehtomaa sanoo.

Yhteisen kielen puuttuminen asettaa toisinaan haasteita ohjaajille.

– Emme voi antaa paljoa sanallisia ohjeita, joten käytämme usein apuna erilaisia kuvia. Kuvien avulla pystymme ohjaamaan tiettyyn tunnelmaan ja näyttämään minkä tyyppisistä liikkeistä on milloinkin kyse, Joffs kertoo.

Toimintaterapiaa opiskeleva Lehtomaa ja tanssinopettajaksi opiskeleva Joffs ovat saaneet nuorilta hyvää palautetta ryhmästä.

– Nuoret ovat kertoneet saaneensa tanssista lohtua ja turvallisuuden tunnetta. Tunnilla he saavat hetkeksi ajatuksensa pois vaikeasta ja epävarmasta elämäntilanteestaan, ja tulevat hyväksytyksi sellaisina kuin ovat.

Ryhmä sai alkunsa vuoden 2012 helmikuussa osana EU-rahoitteista Moving In, Moving On-projektia. MIMO-projektin tarkoituksena on ehkäistä yhteiskunnasta syrjäytymistä tanssin ja teatterin keinoin hyödyntäen erilaisia moniammatillisia ryhmiä.

– Projektirahoitus päättyi, mutta aiomme jatkaa toimintaa taas syksyllä itsenäisinä toimijoina. Mietimme nyt erilaisia rahoitusvaihtoehtoja, ja varmasti keksimme jotakin, Lehtomaa uskoo.