lauantai 11. toukokuuta 2013

Helsingin Uutiset: Muuttotappiokierre vaivaa lähiöitä

Helsingin Uutiset: Muuttotappiokierre vaivaa lähiöitä 11.5.2013

Osa Helsingin lähiöistä saa muuttovoittoa Helsingin ulkopuolelta, mutta samaan aikaan menettää Helsingin sisäisessä muuttoliikkeessä asukkaita – jopa niin paljon, että muuttoliike on kokonaisuudessaan tappiollista.

Muuttotappiokierre on jatkunut viimeiset kolme vuotta ainakin Meri-Rastilassa ja Malminkartanossa.

Kaupunkimaantieteen erikoistutkijan Katja Vilkaman mukaan on mahdotonta suoraan sanoa syytä, miksi juuri jollakin yksittäisellä alueella muuttoliike on tappiollista, ellei tätä ole erikseen tutkittu.

Vilkama on tutkinut pääkaupunkiseudun muuttovirtoja yleisellä tasolla väitöstutkimuksessaan Yhteinen kaupunki, eriytyvät kaupunginosat.

– Muuttotappion taustalla voi olla hyvin monenlaisia tekijöitä. Meri-Rastilan tyyppisiltä vuokra-asuntovaltaisilta alueilta saattaa suuntautua poismuuttoa osin siksi, ettei alue tarjoa riittävästi asumisvaihtoehtoja, kun halutaan edetä esimerkiksi vuokra-asunnosta omistusasuntoon tai kerrostalosta pientaloon, kertoo kaupungin tietokeskuksessa työskentelevä Vilkama.

Jos alueella on paljon vuokra-asuntoja, muuttaa vapautuviin asuntoihin usein kantaväestön tilalle maahanmuuttajia. Esimerkiksi Meri-Rastilassa ja Malminkartanossa vieraskielisten määrä on noussut reippaasti samalla, kun alueet ovat menettäneet väkeä muualle Helsinkiin.

– Näillä alueilla on nähtävissä kehitystä, jossa alueen väestörakenne muuttuu, kun kantaväestöä muuttaa pois ja maahanmuuttajia muuttaa tilalle. Vaikka kehitys näkyy muuttotappiona, on alueen kokonaisväestömäärä pysynyt melko tasaisena maahanmuuttajien ansiosta. Lisäksi heille on syntynyt lapsia muuton jälkeen.

Vilkaman mukaan on mahdollista, että Helsingissä tapahtuu white flight-ilmiötä, jossa kantaväestöä pakenee maahanmuuttajien määrän kasvaessa alueella.

– En pysty sanomaan yksiselitteistä vastausta siihen, onko Meri-Rastilassa tai Malminkartanossa kyse tästä. Pitäisi tietää, onko alueelta muutettu pois nimenomaan siksi, että sinne on muuttanut maahanmuuttajia. Tätä tematiikkaa haluamme selvittää tarkemmin jatkotutkimuksessa.

Varsinkin huonosti koulutetut maahanmuuttajat ohjautuvat usein asumaan sinne, mistä vapautuu edullisia vuokra-asuntoja.

– Muuttosyyt eri alueilla voivat olla hyvin moninaiset. En kuitenkaan usko, että kyse on pelkästään white flight -ilmiöstä.

Ilmiöta tutkitaan nyt koko pääkaupunkiseudun laajuudelta Helsingin yliopiston jatkotutkimuksessa.

Asukaskyselyyn on vastannut yli tuhat muuttajaa. Tutkimustulokset julkistetaan loppukeväästä tai kesän aikana.


Isoimmat tappiot
- Kolmen vuoden muuttotappio yhteensä.
- Malminkartano -269 as.
- Kallahti -245
- Töyrynummi -232
- Meri-Rastila -219
- Kivikko -205
- Tapulikaupunki -174
- Itäkeskus -131
- Vuodet 2009–2011, Tilastokeskus. Sisältää Helsingin sisäisen ja ulkoisen muuttoliikkeen.
- Tutkija Katja Vilkaman mukaan Meri-Rastila ja Malminkartano ovat vain yksittäisiä esimerkkejä, sillä samanlaista väestörakenteen kehitystä on tapahtunut monella muullakin alueella.