keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Helsingin Uutiset: Kerjäläisten uusi päiväkeskus ehkä Itä-Helsinkiin

Helsingin Uutiset: Kerjäläisten uusi päiväkeskus ehkä Itä-Helsinkiin 22.5.2013

Sörnäisissä toimivalle romanikerjäläisten päiväkeskukselle etsitään uusia tiloja.

Tilat ovat käyneet ahtaaksi ja päiväkeskus on aiheuttanut riesaa Pääskylänrinteen lähistön asukkaille.

– Uusi tila pitäisi löytyä jostakin paikasta, jossa päiväkeskuksesta on suhteellisen vähän haittaa lähistön asukkaille. Esimerkiksi Itä-Helsingistä jokin entinen teollisuustila voisi olla siihen käyttökelpoinen, kertoo Jarmo Räihä Helsingin sosiaali- ja terveysvirastosta.

Uudet tilat hankkisi päiväkeskuksen toiminnasta vastaava Helsingin Diakonissalaitos yhteistyössä rahoittajakumppaneiden Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän kanssa. Toimijat käsittelevät tilakysymystä ensi maanantaina.

– Ilman muuta päällimmäisin syy on se, että tilat ovat ahtaat. Nykyisissä tiloissa on hankala toimia suuren asiakasmäärän takia.

Diakonissalaitos on keväästä 2011 lähtien ylläpitänyt Pääskylänrinteessä päiväkeskusta, jonka nimi on Hirundo. Päiväkeskuksessa käy pääosin Romanian ja Bulgarian romaneja peseytymässä, vessassa, syömässä omia eväitään ja pesemässä pyykkiä. Keskuksessa voi myös saada ohjausta akuuteissa sairaanhoitoon liittyvissä kysymyksissä ja asianmukaista tietoa Suomesta.

Diakonissalaitos on vuokrannut Pääskylänrinteen tilat kaupungilta.