lauantai 11. toukokuuta 2013

Etelä-Suomen Sanomat: Tilanne melkein kuin marjanpoiminnassa: Suomen metsiä istutetaan ulkomaalaisvoimin

Etelä-Suomen Sanomat: Tilanne melkein kuin marjanpoiminnassa: Suomen metsiä istutetaan ulkomaalaisvoimin 11.5.2013

Metsänistutustöissä ollaan nykyisin lähes samassa tilanteessa kuin mansikan ja luonnonmarjojen korjuussa. Puuntaimien istutukset jäisivät osittain tekemättä, jos ei käytettäisi istutustöissä ulkomaalaistyövoimaa, nykyisin käytännössä lähinnä virolaisia.

- Puuntaimien istutus on sesonkityötä. Se on tehtävä kesän aikana, kertoo metsäneuvoja Vilho Laakso Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen Asikkalan aluetoimistosta.

- Syynä ulkomaalaistyövoiman käyttöön on pitkälti se, että suomalaisten metsurien määrä on vähentynyt viime vuosina.Taustalla on vanhemman ammattimetsuripolven siirtyminen pois työelämästä.

Ulkomaalaisten käyttö puuntaimien istutuksessa alkoi yleistyä 2000-luvun alkuvuosina

- Tällä hetkellä Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen alueella on puunistutustöissä noin 100 henkilöä, heistä ulkomaalaisia on 20-30 prosenttia, kertoo Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.

Lue lisää lauantain Etelä-Suomen Sanomista.