perjantai 3. toukokuuta 2013

ESS: Arkipäivän ryssävihaa Lahdessa: venäläinen fyysikko ei saa työtä

Etelä-Suomen Sanomat: Arkipäivän ryssävihaa Lahdessa: venäläinen fyysikko ei saa työtä 3.5.2013

Työpaikan aukeaminen kaatuu usein työnhakijan maahanmuuttajataustaan.

Kuuden päijäthämäläiskunnan yhteinen Työn Kipinä-hanke pyrkii rikkomaan asennelukot ja tarjoamaan apua myös ulkomaalaistaustaisille työnhakijoille. Ideana on tavoittaa jokainen pitkäaikaistyötön ja auttaa hänet mahdollisimman oma-aloitteiseen työnhakuun.

Kipinän yksi asiakas on Lahdessa asuva venäläinen fyysikko. Akateemisesti koulutettu ja hyvin suomea puhuva mies on asunut 13 vuotta Suomessa saamatta mitään muuta kuin pätkätöitä. Näin siitä huolimatta, että hänen tutkintonsa hyväksytään päteväksi myös Suomessa. Taustoiltaan nuhteettomalla miehellä on vahva motiivi työllistyä.

Tällä hetkellä hänellä ei ole minkäänlaista työsuhdetta.

- Työllistymisen esteenä ovat ennakkoluulot tiettyä kansallisuusryhmää kohtaan, arvioi hankepäällikkö Marita Melkko Lahden kaupungilta.

Helppoa ei ole suomalaisillakaan pitkäaikaistyöttömillä. Heistä vain vähemmistö työllistyy tukitoimien jälkeen vakituisiin töihin, kun loput saavat tyytyä valtion tukemiin tilapäistöihin tai sitten he lähtevät koulutukseen. Työttömiä työllistetään julkiselle sektorille, yhdistyksiin tai säätiöihin.

Lahden seudun työttömien autopaja on tarjonnut määräaikaisia töitä yli 20 vuoden ajan. Autopajan vastaava Veli Ahtiainen kertoo, että työntekijät ovat myöhemmin työllistyneet varsin hyvin.