torstai 14. maaliskuuta 2013

Yle: Suomen Sisu: Meitä on käytetty lyömäaseena perussuomalaisia vastaan

Yle: Suomen Sisu: Meitä on käytetty lyömäaseena perussuomalaisia vastaan 14.3.2013
A-studio: Talk: Suomi suomalaisille (video, 53 min)

Uusi puheenjohtaja haluaa uudistaa hyvällä pohjalla lepäävää järjestöä.

Kansallismielisen Suomen Sisu -järjestön tuore puheenjohtaja ja perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen painotti Ylen A-talk-ohjelmassa, että järjestö ei ole äärioikeistolainen tai rasistinen järjestö.

Hänen tietojensa mukaan esimerkiksi Suojelupoliisi ei pidä Suomen Sisua äärioikeistolaisena järjestönä.

Immonen totesi, että pieni ja puolustuskyvytön järjestö on saanut mediassa huonoa kohtelua.

- Suomen Sisua on käytetty voimakkaasti lyömäaseena perussuomalaista puoluetta vastaan.

Hänen mukaansa Suomen Sisua ovat määritelleet viime vuosina järjestön vastustajat, koska itse järjestöllä ei ole ollut aktiivista toimintaa.

Myös ohjelmassa mukana ollut kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) harmitteli Suomen Sisun uudistumisen vaikeutta, kun järjestö joutuu koko ajan ottamaan kantaa menneisyyteensä.

"Soinia ei kiinnosta"

Alkuviikosta perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini joutui kommentoimaan toimittajille Immosen nousua Suomen Sisun johtoon. Halla-aho katsoi, että Soini joutui puhumaan asiasta, joka ei hänelle kuulu.

- Minä luulen, että Timo Soini oli ärtynyt, koska häneltä kysytään asioista, jotka eivät kiinnosta häntä ja joista hän tietää, että ne eivät oikeastaan kuulu hänelle, sanoi Halla-aho.

Immonen arveli, että Soini on kyllästynyt kommentoimaan julkisuudessa yksittäisten jäsenien tekemisiä.