maanantai 4. helmikuuta 2013

Yle: Ulkomaalaisten kurja kohtelu kasvussa: hurjia ylitöitä ja alipalkkaa

Yle: Ulkomaalaisten kurja kohtelu kasvussa: hurjia ylitöitä ja alipalkkaa 4.2.2013

Ulkomaalaisten työntekijöiden kaltoinkohtelu työpaikoilla on lisääntynyt. Tapauksia on noussut esiin erityisesti rakennus- ja kuljetusalalla. Sekä SAK Pohjanmaa että PAMin aluejärjestö vahvistavat tapausten kasvun. Räikeimmissä esimerkeissä maahanmuuttajille on maksettu 2–3 euron tuntipalkkaa tai teetetty töitä yli 200 tuntia kuukaudessa.

Myös räikeämpien tapausten määrä on kasvanut viimeisten kahden vuoden aikana. Eniten edunvalvojiin otetaan yhteyttä ylitöistä ja alipalkkauksesta, kertoo Rakennusliiton Pohjanmaan aluetoimitsija Raimo Pohjola.

– Työtä teetetään selvällä alipalkalla eli maksetaan korkeintaan puolet rakennusalan työehtosopimuksesta. Työntekijöitä on majoitettu jopa rakennusjätteiden keskelle, kuvailee Pohjola pahimpia tapauksia.

Suomen työmarkkinoille on hakeutunut viime vuosina yrittäjiä naapurimaista. Samalla myös nopeat keikkatyöt ulkomailta Suomeen ovat lisääntyneet.

Rakennusalalla uhrit ovat usein Bulgariasta, Kosovosta ja Virosta. Rakennustyömaita kiertävä Pohjola tarkisti vanhan Vaasan läänin alueella viime vuonna noin 500 ulkomaalaisen työehtosopimukset. Näistä vain noin viidenkymmenen sopimus oli kunnossa.

– Osalla ei ollut mitään paperia olemassa tai sitten sopimuksessa oli todella suuria epäkohtia. Suurin ongelma on alipalkkaus eli ei makseta työehtosopimuksen alaista palkkaa. Lisäksi ylitöitä teetetään paljon, eikä niistä makseta korvausta. Myös epäinhimilliset työ- ja majoitusolosuhteet ovat lisääntyneet, luettelee Pohjola.

Oikeudenkäynnit rohkaisseet uhreja

SAK:n Pohjanmaan aluejohtajan Raija Kuusiston mukaan julkisuudessa puidut ihmiskauppa-oikeudenkäynnit ovat saattaneet rohkaista ulkomaalaisia ottamaan yhteyttä viranomaisiin ja edunvalvojiin.

– Kun on huomattu, että suomalainen oikeusjärjestelmä toimii, niin uskallus on kasvanut, arvioi Kuusisto.

Kentällä kiertävät aluetoimitsijat ovat törmänneet jopa ihmiskauppatapauksiin Pohjanmaalla.

Palvelualojen ammattiliiton PAM:n Pohjanmaan aluepäällikön Marja Salmivuoren tietoon on tullut vain yksittäisiä kaltoinkohtelutapauksia siivous-, majoitus- ja ravitsemusalalta. Alipalkkaukseen Salmivuori ei ole törmännyt, mutta ylityökiistoja on setvitty.

– Sellaisia tapauksia on tullut useita vastaan, että ulkomaalaista on kiristetty tekemään ylityötunteja ja uhattu irtisanomisella, jos ei suostu, Salmivuori kertoo.

Aluetoimitsijoiden tehtävä on huolehtia, että kaikki työsopimukset ovat kunnossa. Kaltoinkohtelusta ja muista epäkohdista ilmoitetaan heti viranomaisille.

Rakennusalan valvontaa ja harmaan työvoiman paljastumista helpottaa maaliskuussa pakolliseksi työmailla tuleva veronumero.

– Heti ensimmäisestä päivästä lähtien kaikilla työmaalla olevilla pitää olla rintapielessä henkilötunnista ja veronumero. Se meille tärkeä työkalu, iloitsee Rakennusliiton aluetoimitsija Raimo Pohjola.