maanantai 4. helmikuuta 2013

Kaleva: Immonen lopettaisi kiintiöpakolaisten vastaanoton

Kaleva: Immonen lopettaisi kiintiöpakolaisten vastaanoton 4.2.2013

Kaupunginhallitus otti Oulussa kantaa kansanedustaja, valtuutettu Olli Immosen (ps.) aloitteeseen, jossa esitettiin, että Oulun kaupunki luopuisi kiintiöpakolaisten vastaanotosta.

Immosen mukaan valtion korvaukset eivät kata oululaisille aiheutuvia kustannuksia, joita esimerkiksi 2009 jäi oululaisten maksettavaksi noin 1,5 miljoonaa euroa.

Immonen näkisi, että pakolaisia autettaisiin heidän lähtömaissa, jolloin saavutettavat hyödyt olisivat jopa monikymmenkertaisia.

Kaupunginhallituksen mielestä kaikissa linjauksissa tärkein näkökulma on kuitenkin maahanmuuttomyönteisen ilmapiirin edistäminen ja kehittäminen sekä maahanmuuttajien osallistuminen.