keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee: Romanialaisten temppu kaupassa toi isot rahat

Ilta-Sanomat: Poliisi epäilee: Romanialaisten temppu kaupassa toi isot rahat 13.2.2013

Isosta lompakkovarkaussarjasta epäiltyjen romanialaismiesten tapaus on edennyt syyttäjälle. Poliisi kertoo, miten kopla iski ja miten heidät napattiin.

Keski-Uudenmaan kihlakunnan poliisilaitoksella tutkittavana olleen ulkomaalaisten ammattirikollisten tekemäksi epäillyn lompakkovarkauden ensimmäinen haara on lähetetty syyttäjälle syyteharkintaa varten.

Ensimmäinen rikossarja sisältää eri puolilla Suomea 26.9.2012 - 29.11.2012 välisenä aikana tehdyt 42 erillistä tekoa, varkauksia ja maksuvälinepetoksia.

Näihin rikoksiin epäillään syyllistyneen kolmen romanialaisen miehen, jotka odottavat vangittuina Jokelan vankilassa maaliskuussa Tuusulan käräjäoikeudessa järjestettävää pääkäsittelyistuntoa.

Miehet saapuivat Opel Astra -merkkisellä henkilöautolla 26.9.2012 Ruotsista Suomeen Naantalin sataman kautta.

Miehet ovat esitutkinnan aikana omissa kuulusteluissaan kertoneet, että he poistuivat välillä Suomesta Tornion kautta Ruotsiin, ja sieltä kotiin Romanian perheiden luokse. Miehet tulivat toisen kerran takaisin Suomeen tekemään rikoksia Volkswagen Bora -merkkisellä saksalaisilla rekisterikilvillä varustetulla henkilöautolla Ruotsista Naantalin sataman kautta 11.11.2012.

Miehet kiertelivät molemmilla Suomessa oloaikoina varkaus- ja maksuvälinepetosrikoksia tehden eri puolilla maata: muun muassa Forssassa, Äänekoskella, Riihimäellä, Saarijärvellä, Kajaanissa, Lahdessa, Tampereella, Rantasalmella, Oulussa ja Hyvinkäällä.

Aina sama kikka

Miesten tekotapa selvisi esitutkinnassa. Jokaisella miehellä oli oma rooli. Kaksi miehistä meni sisälle taajamissa ja kaupungeissa sijaitseviin isoihin itsepalveluelintarvikeliikkeisiin, missä he valitsivat asiakkaiden joukosta uhreiksi aina vanhempia naisia ja vanhuksia.

Liikkeiden sisätiloista otetuissa valvontakameroiden kuvissa ja videoissa näkyy, kuinka toinen miehistä häiritsee käyttäytymisellään uhreja ja estää heitä näkemästä tai huomaamasta lähelle tullutta varasta, joka anastaa lompakon uhrin ostoskärryissä olleesta kauppakassista tai käsilaukusta tämän sitä huomaamatta.

Tämän jälkeen miehet poistuvat välittömästi liikkeestä liikkeen ulkopuolella heitä odottaneeseen kolmannen miehen kuljettamaan henkilöautoon. Miehet ottivat lompakoista käteisen rahan itselleen, ja mikäli lompakossa oli pankkikortti ja kortin tunnusluku piilotettuna lompakkoon, miehet kävivät nostamassa lähimmällä ottoautomaatilla uhrin tililtä siellä olleet rahat yhdellä tai useammalla nostokerralla. Tätä rikosten tekotapaa tukevat miesten kuulustelukertomukset.

Kuulusteluissa miehet ovat kertoneet yöpyneen hotelleissa eri puolella Suomea, esimerkiksi Salossa ja Kajaanissa Cumulus Hotellissa.

Hotelliyöpymisten lisäksi miehet kuluttivat rikoksilla saatua käteistä rahaa ruokaan ja juomiin, perheille ostettuihin tuliaisiin ja joululahjoihin, yleensä jokapäiväiseen elämiseen, sekä ostivat omaan henkilöautoon polttoainetta.

Omaan päivittäiseen elämiseen käytetyn rahan lisäksi kaikki kolme miestä ovat Suomessa olonsa aikana lähettäneet rikoksilla saatua käteistä rahaa kotiin Romaniaan yhteensä 19 600 euron edestä.

Miehet otettiin kiinni yhtä aikaa samasta hotellihuoneesta 29.11.2012 kello 00.58 Salon Hotelli Cumuluksesta ennen kuin he ehtivät poistua Suomesta. Miesten auto oli pysäköitynä hotellin pysäköintipaikalla ja auton virta-avaimet löytyivät miesten käyttämästä hotellihuoneesta. Miehet olivat oman kertoman mukaan valmistelemassa Suomesta poistumista autolautalla Turusta Tukholmaan.

Miesten rikosten tekemiseen käyttämä henkilöauto otettiin takavarikkoon valtiolle rikoksentekovälineenä tuomitsemista varten, ja henkilöautossa olleet rikoksilla saaduilla rahoilla ostetut tavarat on otettu takavarikkoon todisteina ja rikoshyötynä valtiolle tuomitsemista varten.

Yksinään toiminut lähetti 33 000€ Romaniaan

Lompakkovarkaussarjan toisen haaran muodostaa yksinään toimineen romanialaisen miehen tekemät lompakkovarkaudet ja maksuvälinepetokset.

Yksin Suomessa liikkunut ja rikokset yksin tehnyt mies operoi samoihin aikoihin eri puolilla Suomea. Mies anasti isoissa elintarvikeliikkeissä iäkkäämmiltä naisilta ja vanhuksilta lompakot ja rahat, ja hänestä on viimeinen varma havainto Taivalkoskelta 19.11.2012, jonka jälkeen häntä ei ole nähty Suomessa. Mies poistui todennäköisesti Tornion kautta Ruotsiin.

Mies on tunnistettu ja hänet on vangittu Tuusulan käräjäoikeuden päätöksellä poissaolevana rikoksentekijänä, minkä perusteella hänestä on laadittu kansainvälinen etsintäkuulutus. Miehestä tehdään luovutuspyyntö hänen kotimaahan, missä hänet pyydetään luovuttamaan Suomeen vastaamaan yhteensä 42 lompakkovarkauteen ja kymmeneen maksuvälinepetokseen, joilla on saatu rikoshyötyä yhteensä 33 000 euroa.