perjantai 18. tammikuuta 2013

Verkkouutiset: Järjestö: Poikien ympärileikkaus on pahoinpitely

Verkkouutiset: Järjestö: Poikien ympärileikkaus on pahoinpitely 18.1.2013
Tiedote: Valtion on vihdoin aloitettava poikien ympärileikkausten vastainen valistus
Ehdotus poikien ympärileikkausten vastaisen valistustyön aloittamiseksi (pdf)

Lastensuojelun Keskusliitto esittää, että oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ryhtyvät välittömästi järjestämään poikien ympärileikkausten vastaista valistus- ja tiedotustyötä.

Järjestö linjasi jo vuonna 2003, että poikien ympärileikkaus on pahoinpitely, joka aiheuttaa pysyviä haittoja sekä loukkaa lapsen koskemattomuutta eikä sitä näin ollen tule hyväksyä.

Lastensuojelun Keskusliitto vaatii leikkausten lopettamista. Leikkausten kiellon kannalla on myös Suomen lääkäriliitto ja Sexpo-säätiö. Poikien ympärileikkausten lopettamista pitävät tavoitteena myös lapsiasiavaltuutettu ja esimerkiksi Väestöliitto, Pelastakaa lapset ry ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, jotka lähettivät asiasta yhteisen kirjeen sosiaali- ja terveysministeriölle viime marraskuussa.

Suomessa tuli 2010 voimaan Yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla. Sopimus kieltää terveen kudoksen poistamisen henkilöltä, joka ei kykene antamaan suostumustaan.

Perustuslaki takaa oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Uskonnonvapauspykälän perusteluissa puolestaan on rajaus, jonka mukaan uskonnonvapaus ei missään olosuhteissa voi oikeuttaa ihmisyksilöiden silpomista ja että lapsen perusoikeuksia, kuten oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ei saa loukata muun henkilön uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten.

Oikeusistuimissa on tällä hetkellä käsittelyssä useita pahoinpitelysyytteitä pojan ympärileikkauksesta. Varsinkin maahanmuuttajavanhemmat ovat vedonneet tietämättömyyteensä lain säännöksistä. Vaikka tietämättömyys ei vapautakaan rikosoikeudellisesta vastuusta, olisi valistus tarpeellista. Keskusliitto katsoo, että ministeriöiden ei tulisi enää lykätä valistus- ja tiedotustyön aloittamista asiasta.

______________________________

Tiedote: Valtion on vihdoin aloitettava poikien ympärileikkausten vastainen valistus

Lastensuojelun Keskusliitto esittää, että oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ryhtyisivät välittömästi järjestämään poikien ympärileikkausten vastaista valistus- ja tiedotustyötä.

Lastensuojelun Keskusliitto on jo vuonna 2003 linjannut, että poikien ympärileikkaus on pahoinpitely, joka aiheuttaa pysyviä haittoja sekä loukkaa lapsen koskemattomuutta eikä sitä näin ollen tule hyväksyä.

Lastensuojelun Keskusliitto vaatii leikkausten lopettamista. Leikkausten kiellon kannalla on myös Suomen lääkäriliitto ja Sexpo-säätiö. Poikien ympärileikkausten lopettamista pitävät tavoitteena myös lapsiasiavaltuutettu ja esimerkiksi Väestöliitto, Pelastakaa lapset ry ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, jotka lähettivät asiasta yhteisen kirjeen sosiaali- ja terveysministeriölle viime marraskuussa.

Kansainvälisten sopimusten ja perustuslain vastaista

Suomessa tuli 2010 voimaan Yleissopimus ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla. Sopimus kieltää terveen kudoksen poistamisen henkilöltä, joka ei kykene antamaan suostumustaan.

Perustuslain 7 § takaa oikeuden henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Uskonnonvapauspykälän (11 §) perusteluissa on rajaus, jonka mukaan uskonnonvapaus ei missään olosuhteissa voi oikeuttaa ihmisyksilöiden silpomista ja että lapsen perusoikeuksia, kuten oikeutta henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ei saa loukata muun henkilön uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten.