maanantai 31. joulukuuta 2012

Markus Himanen: Euroopan romaninuoret ja -lapset liikkeellä

Markus Himanen: Euroopan romaninuoret ja -lapset liikkeellä 31.12.2012

Jos elät nuorena romanina Euroopassa, tulevaisuuden näkymäsi eivät ole keskimäärin kovin hyvät. Vanhempasi ovat todennäköisesti työttömiä ja mahdollisuutesi sosiaaliseen nousuun koulutuksen kautta ovat heikot. Toukokuussa julkaistun Euroopan perusoikeusviraston (FRA) ja YK:n kehitysohjelman raportin mukaan Romaniassa joka viides peruskouluikäinen romani on koulutuksen ulkopuolella. Bulgariassa alle kaksikymmentä prosenttia romaninuorista oli päättänyt toisen asteen koulutuksen (kaikista nuorista yli 70 prosenttia) ja Romaniassa alle kymmenen prosenttia (koko väestön nuorista yli 60 prosenttia).

Itä- ja Keski-Euroopassa myös kouluun asti päässet romanilapset kohtaavat syrjintää. Kuten FRA:n raportissa vuodelta 2009 todetaan, romanioppilaiden erottaminen muista oppilaista ja romanilasten perusteeton sijoittaminen erityiskouluihin on tavallista. Esimerkiksi Tšekin tasavallassa romanilapsia sijoitettiin rutiininomaisesti mielisairaille tarkoitettuihin kouluihin, mistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi langettavan päätöksen vuonna 2007. Valitettavasti tuore Amnestyn ja Euroopan romanioikeuksien keskuksen tutkimus kertoo, että romanikoululaisten segregaatio ja laiton sijoittaminen erityiskouluihin jatkuu Tšekeissä edelleen.

Suomessa on voitu muutaman vuoden ajan nähdä omin silmin itäisen Euroopan romanivähemmistön tilanne. Nuoria romaneja ja perheitä lapsineen on liikkunut Suomeen aiemmin turvapaikanhakijoina ja nyt EU:n laajennettua töitä etsimässä, kerjäämässä ja musisoimassa. Vain harvat ovat löytäneet pysyvän työpaikan, joka mahdollistaa perheen virallisen asettumisen ja pääsyn peruspalveluiden piiriin.

Millä tavalla romanisiirtolaisten ja heidän perheidensä tilanteeseen on meillä vastattu? Olen saanut kuulla useasti, että vastaus on ollut hämmennys. Äärimmäinen köyhyys katukuvassa on yllättänyt suomalaiset viranomaiset, median ja yhteiskunnan. Emme ole tienneet, miten toimia.

En oikein usko tätä selitystä. Suhtautuminen on pikemminkin noudattanut samaa kaavaa, jolla kierteleviin köyhiin ja romanivähemmistöön on suhtauduttu vuosisatoja. Romanit leimataan rikollisiksi ja heidän selviytymisstrategioitaan kritisoidaan moralistisesti.

Jos seuraa suomalaista uutisointia ja viranomaisten lausuntoja, näyttäisi siltä, että Itä-Euroopan romanit jakautuvat kahteen ryhmään. Romaniassa asuvan köyhä romani on eurooppalainen ihmisoikeuskysymys ja skandaalimaisen syrjinnän uhri; Helsingissä oleskeleva ulkomaalainen romani on rikollinen, josta on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Tämä kahtiajako kulkee läpi sekä uutisoinnin että viranomaispuheen ja -käytäntöjen. Kerjäläisistä kertovan uutisen yhteydessä saamme lukea Romanian tai muiden Itä-Euroopan maiden kansalaisten tekemistä rikoksista, mutta emme juuri koskaan liikkumisen taustatekijöistä. Suomen kansallinen romanistrategia ja ulkopoliittinen romaniohjelma käsittelevät vähemmistöoikeuksia ja romanien osallistamista, mutta Helsingin kaupungin viranomaiset puhuvat vapaan liikkuvuuden aiheuttamista turvallisuusongelmista ja lieveilmiöistä.

Joka kesä käydään myös keskustelua romanisiirtolaisten lapsista. Aluksi viranomaisten keskeisenä viestinä oli, että heikoissa oloissa täällä asuvat tai kerjäävät lapset otetaan huostaan. Käytännössä huostaanottoja ei ole tehty montaa, mutta huostaanotolla uhkaamalla on saatu useampi romaniäiti poistumaan lastensa kanssa. Tämä on koskenut erityisesti teini-ikäisiä äitejä. Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on sittemmin vakuuttanut, että huostaanotoilla ei uhkailla. Keskustelun perussävy on kuitenkin pysynyt samana: täällä lapsia ei saisi pitää huonoissa oloissa.

Tämä logiikka on hämmästyttävää. Lapsia koskevassa päätöksenteon pitäisi lähteä lapsen edusta. Lasten olojen parantamisen sijaan puhutaan siitä, kuinka vastuuttomia romanilasten vanhemmat ovat, koska he jättävät lapsensa sukulaisten luo ilman vanhempien hoivaa tai ottavat lapsensa mukaan puutteellisiin oloihin. Suomessa lapsen yöpymispaikka ei ole autossa. Onko se sitten Romaniassa asunnossa, jossa ei ole saatavilla sähköä, puhdasta vettä tai viemäröintiä? Jos joku vaivautuu kysymään romanisiirtolaisten itsensä mielipidettä, he vastaavat, että liikkumisen tärkein syy on pyrkimys taata lapsille parempi tulevaisuus.

Mitä täällä voitaisiin tehdä? Olisiko Suomen viranomaisilla muita toimintamahdollisuuksia nykyisten lakien ja sopimusten puitteissa? Nyt vaikuttaa siltä, että suomalaiset viranomaiset ja poliitikot eivät ole edes selvillä sitovista oikeudellisista velvollisuuksistaan. Esimerkiksi lasten oikeudet koskevat kaikkia alueella oleskelevia alaikäisiä kansalaisuudesta ja oleskelustatuksesta riippumatta. Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) totesi romanilasten koulunkäynnistä maaliskuussa eduskunnan keskustelussa: "En ole ajatellut, että meidän pitäisi lähteä kouluttamaan Romaniasta tulleiden lapsia" (HS 29.3.2012). Euroopan perusoikeusvirasto ja Euroopan neuvosto ovatkin kehottaneet jäsenmaita ja jäsenmaiden paikallisviranomaisia toimimaan siten, että perusoikeudet toteutuvat myös niiden EU-kansalaisten kohdalla, jotka eivät kykene asemaansa virallistamaan.

Suomella ja suomalaisilla kaupungeilla olisi monia mahdollisuuksia toimia romaninuorten mahdollisuuksien parantamiseksi. Esimerkiksi lapsille ja nuorille voidaan tarjota pääsy koulutukseen ja erilaiseen kurssitoimintaan, perheille voidaan järjestää säälliset leirintäolot ja leireissä asuville voidaan antaa terveysneuvontaa. Tällaiset rakenteet ja projektit muutamille sadoille romanisiirtolaisille eivät ole esimerkiksi Helsingin sosiaali-, terveys- ja koulutusmenoihin suhteutettuina kalliita. Niiden kerrannaisvaikutukset olisivat kuitenkin suuria, koska ne lisäävät romaniyhteisöjen voimavaroja ja antavat viestin, että haluamme toimia yhdessä teidän kannassanne asemanne parantamiseksi. Sosiaalikeskus Sataman romanileiri toimi kokeiluna, jossa romanit ja kaupunkilaiset saattoivat kohdata ja rakentaa erilaisia yhteistyön muotoja.

Yleisin vastaus poliitikoilta tämänkaltaisiin ehdotuksiin on se, että ongelma on ratkaistava EU-tasolla eikä Suomi tai Helsingin kaupunki ole asiassa vastuullinen. Romanivähemmistön aseman parantamiseksi suunnattujen EU-rahoitteisten projektien toteutusongelmat ovat tunnettuja, mutta harvemmin huomataan, että EU:n talous- ja vähemmistöpolitiikan välillä on selkeä ristiriita. Romanivähemmistö on ollut itäisen Euroopan rakennemuutoksen suurin sijaiskärsijä. Romanian hallitus on talouskriisiin vedoten heikentänyt viime vuosina köyhien lapsiperheiden tukia, mikä on vaikeuttanut erityisesti romanien asemaa. EU:n ja IMF:n talouskuripolitiikan takia maa on joutunut karsimaan palveluiden tasoa ja heikentämään työntekijöiden asemaa. Voikin olla, että saadaan odottaa aika pitkään ennen kuin Suomen hallitus tai komissio vaatii, että Romanialle on annettava lainoja anteeksi ja lupa budjettiylityksiin, jos romanien sosiaaliturvaa ja pääsyä koulutukseen saadaan parannettua.

Kirjoittaja on siirtolaisuustutkija ja -aktivisti.