sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kaleva: Terrorismiyhteydet lisääntyneet Suomessa

Kaleva: Terrorismiyhteydet lisääntyneet Suomessa 30.12.2012

Turvallisuusasiantuntijan mukaan Suomessa on havaittavissa selviä merkkejä väkivaltaisten ääriliikkeiden aktivoitumisesta.

Suomessa oleskelee jo noin 200 henkilöä, joilla on yhteyksiä ulkomaisiin terroristiverkostoihin. He hakeutuvat konfliktialueille joko osallistuakseen taisteluihin tai hankkiakseen terroristista koulutusta.

Suomesta myös rahoitetaan terroristijärjestöjen toimintaa muualla maailmassa.

Sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen sisäasiainministeriöstä sanoo väkivaltaisten ääriliikkeiden aktivoitumisesta Suomessa olevan selviä merkkejä. Tietyt ääriliikkeet ovat nyt havaittavasti enemmän näkyvillä kuin vielä muutama vuosi sitten.

Suojelupoliisin uhka-arvion mukaan organisoituneen radikaali-islamistisen tai muun terrorismin uhka suoraan Suomea tai suomalaisia kohtaan on edelleen vähäinen.

Pohjoismaiden muuttuminen terrorismin tukialueesta terrori-iskujen kohteeksi on kuitenkin johtanut siihen, että uhkakuva myös Suomessa on selkeästi muuttumassa.

”Kansainvälinen tilanne näkyy meilläkin. Netti ja muut välineet edistävät sitä, että ryhmät pystyvät paremmin verkottumaan yli rajojen. Netin kautta pystytään levittämään tietoa, yhdistämään tietyllä tavalla ajattelevia ihmisiä toisiinsa ja rekrytoimaan ihmisiä ääriliikkeisiin”, Tarja Mankkinen sanoo.

”Vaikka uhka valtion rakenteita kohtaan on meillä tällä hetkellä vähäinen, niin hereillä täytyy olla. Esimerkiksi Norjan isku osoitti, että odottamattomaan tilanteeseen ei tarvita kuin yksi ihminen.”

Sisäasiainministeriö julkaisee tammikuussa ensimmäisen tilanneraportin ääri-islamististen ja uskonnollisten liikkeiden, äärioikeiston ja -vasemmiston sekä anarkistien nykytilasta Suomessa. Sen perusteella Suomessa on Mankkisen mukaan turha olla hirveän huolissaan terrorismin uhasta.

”Toisaalta ei ole järkevää tuudittautua epärealistiseenkaan turvallisuuden tilaan”, hän sanoo.

Lue lisää tämän päivän Kalevasta.