perjantai 14. joulukuuta 2012

Iltalehti: Vankilassa joukkotappelu - suomalaiset ja venäläiset ottivat yhteen

Iltalehti: Vankilassa joukkotappelu - suomalaiset ja venäläiset ottivat yhteen 14.12.2012

Suomalaisten ja venäläisten vankien kireät välit leimahtivat joukkotappeluksi Sukevalla.

Välikohtaus sattui marraskuun viimeisenä sunnuntaina Sukevan vankilan liikuntasalilla.

Noin kymmenen vangin ryhmä suomalaisia ja venäläisiä vankeja oli juuri päässyt kuntosalille, kun he kävivät väkivaltaisesti toistensa kimppuun.

Vangit käyttivät aseinaan muun muassa nyrkkejä ja eräiden tietojen mukaan myös käsipainoja. Paikalla ei ollut vartijoita, vaan normaalin käytännön mukaan vain yksi liikunnanohjaaja. Hän ei voinut muuta kuin hälyttää heti apua. Tilanne ehti kuitenkin jatkua joitakin minuutteja, ennen kuin vartijat saapuivat paikalle ja saivat tilanteen hallintaan.

Joukkotappelun uhreista yksi venäläinen jouduttiin viemään sairaalan päivystykseen tikattavaksi, muut loukkaantuneet hoidettiin vankilan sairastuvalla.

- Olemme tyytyväisiä, että tilanne saatiin näin nopeasti laukeamaan, vankilan johtaja Maija Roiha sanoo.

Hän myöntää, että suomalais- ja venäläisvankien tulehtuneet välit ovat olleet aistittavissa.

- Kyllä tämä on näkynyt. Ja jotain on osattu ennakoidakin.

- Varmasti kansallisuuspiirteillä on oma merkityksensä. Suomalaisilla on tapana käyttäytyä omalla tavallaan, venäläisillä omallaan, Roiha toteaa.

Siirto muualle

Vankilanjohtaja arvelee, että ulkomaalaisten vankien määrän lisääntyminen Sukevalla on ollut omiaan tulehduttamaan asukkaiden keskinäisiä välejä. Vankimäärä vaihtelee 170-180 välillä, parikymmentä prosenttia asukkaista on ulkomaalaisia.

- Ulkomaalaisten määrä on viime aikoina lisääntynyt aika tavalla. Se on uusi ilmiö, eikä tämä yhteisö ole siihen sillä tavalla tottunut.

Suomi-Venäjä-joukkotappeluun osallistuneet vangit on siirretty muihin vankiloihin. Liikuntasali oli suljettuna, kunnes siirrot saatiin tehtyä ja tilanne varmistettua.

Poliisi tutkii poikkeuksellisen suurta vankilavälikohtausta ainakin epäiltynä pahoinpitelynä.