maanantai 17. joulukuuta 2012

HS: Poliitikkojen möläytyksillä erilaiset seuraukset Suomessa ja Ruotsissa

Helsingin Sanomat: Poliitikkojen möläytyksillä erilaiset seuraukset Suomessa ja Ruotsissa 17.12.2012
Kuinka oma puolue suhtautuu maahanmuuttovastaiseen möläyttelyyn? (kuva)

Ruotsissa populistipuolueen lipsauttaja vetäytyy sivuun, Suomessa pääsee vähemmällä.

Suomen ja Ruotsin populistipuolueiden käytännöt vaihtelevat siitä, minkälaisia sanktioita puolueen edustajille seuraa vähemmistöjä mollaavista möläytyksistä.

Länsinaapurin ruotsidemokraateilla on matalampi kynnys erota tai vetäytyä sivuun, kun taas perussuomalaisissa pääsee vähemmällä – yleensä määräaikaisella erottamisella.

Näin voi päätellä ainakin Ruotsin viime viikkojen tapahtumien perusteella.

Marraskuun puolivälissä Expressen-lehti julkaisi kaksi parin vuoden takaista kännykkävideota, jossa kaksi ruotsidemokraattien avainhahmoa, kansanedustajat Erik Almqvist ja Kent Ekeroth, riitelevät kadulla baarin ulkopuolella maahanmuuttajataustaisten miesten kanssa.

Kielenkäyttö muun muassa YouTubesta löytyvällä videolla on rasistista ja seksististä. Paikalla ollutta naista huoritellaan.

Asian tultua ilmi Almqvist erotettiin puoluehallituksesta ja talouspoliittisen asiantuntijan tehtävästä. Ruotsidemokraattien oikeuspoliittinen vastaava Ekeroth puolestaan ilmoitti ottavansa "aikalisän" poliittisista tehtävistään.

Molemmat nostavat yhä kansanedustajan palkkaa, vaikka heillä ei ole varsinaisia työtehtäviä, mikä on herättänyt närää.

Toissaviikolla ruotsidemokraattien Lars Isovaara jätti kansanedustajan työnsä, kun hän oli ajautunut kahnaukseen valtiopäivien vahtimestarin kanssa.

Pyörätuolilla liikkuvan Isovaaran mukaan häntä auttaneet maahanmuuttajataustaiset miehet olivat varastaneet hänen laukkunsa. Se löytyi kuitenkin ravintolasta, josta Isovaara oli aiemmin illalla poistettu häiritsevän käytöksen vuoksi.

Kohut ovat sattuneet hankalaan aikaan ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkessonille, joka on kampanjoinut näyttävästi puolueensa salonkikelpoisuuden eteen. Lokakuussa hän julisti vaativansa puolueen sisällä nollatoleranssia rasismiin.

Juuri ennen kohuja puolueelle oli mitattu yli kymmenen prosentin kannatus.

Suomessa puolestaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti 2009, että puolueen toiminnassa mukana oleva henkilö saa lähtöpassit puolueesta, jos hän saa oikeudessa tuomion rasismista.

Näin ei ole kuitenkaan käynyt esimerkiksi kansanedustajien Jussi Halla-ahon ja James Hirvisaaren kohdalla.

Osittain puolueiden erilaista suhtautumisesta möläyttelijöihin selittää maiden keskustelukulttuuri. Ruotsissa ollaan hyvin varovaisia toisia loukkaavan puheen suhteen, kun Suomessa rapa toisinaan lentää.

Tukholmassa toimivan Suomi-instituutin johtaja Anders Eriksson arvioi, että kyse on myös siitä, että puolueet ovat viime kädessä hyvin erilaisia.

Tämä johtuu niiden historiasta. Kasvojensa pesua yrittävä ruotsidemokraatit on nuori puolue, kun taas perussuomalaisten juuret ylettyvät Suomen maaseudun puolueen (Smp) kautta peräti 1950-luvun lopulle.

"Ruotsidemokraattien yhteiskunta-analyysi on aika yksinkertainen: kaikki on maahanmuuttajien vikaa, mikä heijastuu kaikkialle. Perussuomalaisten riveistä löytyy kuntapoliitikkoja, jotka ovat kantaneet yhteiskunnallista vastuuta," sanoo Eriksson.