maanantai 12. marraskuuta 2012

Yle: Hirvisaari: Perussuomalaiset unohtivat maahanmuuttoteeman

Yle Lahti: Hirvisaari: Perussuomalaiset unohtivat maahanmuuttoteeman 12.11.2012

Asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari on tyytymätön puolueensa tapaan unohtaa taannoisista kuntavaaliteemoista maahanmuuttopolitiikka ja EU-vastaisuus.

Kansanedustaja James Hirvisaari arvioi, että perussuomalaisten ennakoitua huonompi vaalimenestys oli liian laimean maahanmuuttokeskustelun syy.

- Asikkalassa puolue keräsi 19 prosentin kannatuksen, koska puhuimme oikeista asioista ja kerroimme, että emme halua kuntatasolle pakolaiskeskuksia.

Seuraavissa vaaleissa eli kahden vuoden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa Hirvisaari on mukana, koska kokee mandaattinsa olevan suuri Suomen maahanmuuttopolitiikan muuttamisessa.

- Minulla ei ole ollut koskaan poliittisia urasuunnitelmia. Olen tavallinen kaduntallaaja, joka on huolissaan Suomen suunnasta. Olen tukemassa muutosta haluavaa kansanliikettä ja koen itseni silloin tarpeettomaksi, kun maahanmuuttopolitiikka on tiukentunut.

Sananvapaudelle uutta tulkintaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta

Kansanedustaja James Hirvisaari pitää toimittajia ja Suomen oikeusjärjestelmää puolueellisena.

- Olen epäluuloinen edelleen. Toimittajjien pitäisi kertoa ilmiöistä, eikä asettua kenenkään puolelle. Toimittajat antavat persoonastani ja perussuomalaisista vinoutuneen kuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Minua on jopa demonisoitu, perustelee Hirvisaari sitä, miksi hän antaa niin harvoin haastatteluja ja kirjoittaa mieluummin ajatuksistaan esimerkiksi netissä.

Haen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta uusia rajoja sananvapaudelle ja muutosta sakkotuomiooni, joka tuli Kouvolan hovioikeudelta solvaamiseksi luonnehditusta kirjoituksestani, kertoo Hirvisaari.

- Suomi on saanut aiemminkin eurooppalaistuomioistuimelta langettavia päätöksiä sananvapaustulkinnoistaan. Rikoslain solvaamispykälän mukaan mikä tahansa kritiikki voidaan tulkita solvaamiseksi. Kyse on semanttisesta kikkailusta, arvioi Hirvisaari taannoista hovioikeuden päätöstä.