tiistai 27. marraskuuta 2012

OKM: Ministeri Arhinmäki: Maahanmuuttajataustaisten nuorten sosiaalista osallisuutta tulisi seurata EU:n nuorisoraporteissa

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ministeri Arhinmäki: Maahanmuuttajataustaisten nuorten sosiaalista osallisuutta tulisi seurata EU:n nuorisoraporteissa 27.11.2012

EU:n nuorisoministerit kokoontuivat Brysselissä 27.11. Suomen valtuuskuntaa johti kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Neuvosto hyväksyi ensimmäisen jäsenmaiden ja komission yhteisen raportin nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistettujen puitteiden täytäntöönpanosta (2010–2 018). Vuosien 2013–2015 painopistealueeksi päätettiin nuorten sosiaalinen osallisuus.

Lisäksi neuvostossa hyväksyttiin päätelmät maahanmuuttajataustaisten nuorten osallistumisesta ja sosiaalisesta osallisuudesta ja päätöslauselma jäsennellystä vuoropuhelusta.

Nuorten osallistumista ja sosiaalista osallisuutta koskevien päätelmien kohderyhmänä ovat kaikki nuoret, niin liikkuvat EU-kansalaiset kuin kolmansien maiden kansalaisetkin.

- Liikkuvien EU-kansalaisten ja maahanmuuttajataustaisten nuorten osallisuus on kahdensuuntainen prosessi. Se edellyttää sitoutumista sekä maahanmuuttajilta itseltään että vastaanottavalta yhteisöltä. Osallisuus voi rakentua vain yhdenvertaisuuden, syrjimättömyyden ja hyvien etnisten suhteiden pohjalle, totesi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen mukaan maahanmuuttajataustaisten nuorten tarpeet tulisi ottaa huomioon läpäisyperiaatteella niin työllisyys-, koulutus-, asumis-, sosiaali- kuin terveyspalveluissa. - Liikkuvuus ja maahanmuutto luovat haasteita julkisille palveluille. Liikkuvien nuorten ja maahan muuttavien nuorten erityistarpeet on otettava huomioon palveluiden sisältöä kehitettäessä. Myös muilla vähemmistöillä saattaa olla samantyyppisiä tarpeita. Positiivisella erityiskohtelulla voidaan edistää näiden nuorten osallisuutta.

- Maahanmuuttajajärjestöille tulee luoda edellytykset tarjota vertaistukitoimintaa ja tuottaa kulttuurisensitiivisiä palveluita. Maahanmuuttajien omien järjestöjen tukemisen ohella on tärkeä integroida maahanmuuttajat osaksi yleistä järjestötoimintaa.

Päätöslauselma nuorisoalan eurooppalaisen yhteistyön uudistetuista puitteista (2010–2018) korostaa nuorten osallistumista heitä koskevaan päätöksentekoon nuorten ja nuorisojärjestöjen kanssa käytävän jäsennellyn vuoropuhelun avulla. Päätöslauselmassa nostetaan esiin jäsennellyn vuoropuhelun tuottamia suosituksia. Jäsennellyn vuoropuhelun kansallisten työryhmien tulisi olla osallistavampia ja avoimia kaikille nuorille. Työryhmissä tulisi olla mukana myös asiantuntijoita paikallis- ja aluetasolta. Nuorisotutkijoilla tulisi olla selkeä rooli vuoropuheluprosessissa. Jäsenvaltioita ja komissiota kehotetaankin arvioimaan ja kehittämään edelleen vuoropuhelua.