tiistai 27. marraskuuta 2012

Ilta-Sanomat: Suomen passi revittiin Venäjän tv:ssä: ”Tämä on äitini puolesta”

Ilta-Sanomat: Suomen passi revittiin Venäjän tv:ssä: ”Tämä on äitini puolesta” 27.11.2012

Suomen ja Venäjän välinen erimielisyys lapsiasioissa on jälleen nostettu esille venäläisessä mediassa.
Russia Today näytti eilen televisiokanavallaan useaan otteeseen Legal abduction -nimeä kantavan dokumentin, jossa käydään läpi kohua aiheuttaneita lastensuojelutapauksia.

Ohjelmassa esiintyy myös vuonna 2010 huostaanottonsa kautta paljon julkisuudessa ollut Robert Rantala, joka videolla repii Suomen passinsa.

- Tämä on isäni puolesta, tämä äitini puolesta, tämä minun itseni ja tämä kaikkien lasten puolesta, Rantala luettelee kun hän repii passin sivuja irti. Loppukaneetiksi hän vielä heittää passin maahan ja tallaa sitä.

26 minuutin mittainen dokumentti esitettiin kanavalla pelkästään eilisen aikana kuusi kertaa. Siinä esiintyvät myös muun muassa Rimma Salonen sekä Anton ja Paavo Salonen sekä dosentti Johan Bäckman.

Dokumentin esittämisestä uutisoi Suomessa ensimmäisenä Iltalehti.

Äiti IS:lle 2010: ”Suomessa russofobiaa”

Ilta-Sanomat tapasi Rantaloiden perheen lapsikiistaan liittyen maaliskuussa 2010.

Turussa asuvien Inga ja Veli-Pekka Rantalan 7-vuotias poika Robert otettiin kiireellisesti sijoitettuna Mäntymäen perhekeskukseen. Rantaloiden mukaan päällimmäinen syy sijoitukseen oli se, että Robert on uhannut lähtevänsä äitinsä synnyinmaahan Venäjälle, jos hänelle tulee Suomessa vaikeuksia.

– Suomi on hyvä maa, mutta epäilen että täällä on russofobiaa ja rasismia. Lakia käytetään meitä vastaan, Inga Rantala sanoi tuolloin IS:lle.

Haastattelun aikana tuli esille muitakin mahdollisia syitä sijoituspäätökseen. Rantaloiden mukaan viranomaiset olivat huolissaan muun muassa siitä, että suomea ja venäjää kotonaan puhuva Robert on englanninkielisellä luokalla.

Lisäksi he arvelivat, että pojan levottomuus koulussa johtui päivittäisten jääkiekkoharjoitusten aiheuttamasta rasituksesta.

- He sanovat, että minä kasvatan lastani väärin, että olen vaara lapselleni, Inga Rantala ihmetteli tuolloin.