perjantai 23. marraskuuta 2012

HS: Suomeen syyrialaisia muita Pohjoismaita vähemmän

Helsingin Sanomat: Suomeen syyrialaisia muita Pohjoismaita vähemmän 23.11.2012
Helsingin Sanomat: Ruotsi majoittaa Syyrian pakolaiset mökkikylään

Suomeen saapuu vähemmän syyrialaisia turvapaikanhakijoita kuin muihin Pohjoismaihin Islantia lukuun ottamatta. Syyrialaisten määrässä näkyy se, että Suomeen tulee ylipäätään turvapaikanhakijoita toisia Pohjoismaita vähemmän, selittää maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo.

Pohjoismaista syyrialaiset näkyvät selvänä piikkinä tilastoissa kuitenkin ainoastaan Ruotsissa.

Lokakuun loppuun mennessä Suomesta oli tänä vuonna hakenut turvapaikkaa 162 syyrialaista. Heistä suurin osa eli 117 oli saanut myönteisen päätöksen.

Hakijoista 19 on käännytetty niin sanotun Dublinin sopimuksen perusteella. Nämä syyrialaiset olivat hakeneet turvapaikkaa ensin jostain muusta EU-maasta.

Revon mukaan eroja turvapaikanhakijoiden määrässä Pohjoismaiden välillä selittävät matkustusyhteydet, samaa kansallisuutta olevien maahanmuuttajien määrä kohdemaassa ja sukulaisuussuhteet.

Revon mukaan syyrialaisten turvapaikkahakemusten käsittelyssä ei ole suuria eroja Pohjoismaiden välillä.

"Tällä hetkellä Euroopassa mikään valtio ei palauta turvapaikanhakijoita Syyriaan eli kaikilla arvio turvallisuustilanteesta on sama", Repo sanoo.

Maahanmuuttovirasto muutti heinäkuussa syyrialaisia turvapaikanhakijoita koskevaa linjaustaan.

Nyt syyrialaiset saavat vähintään oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. Sen perusteella oleskeluluvan saaneilla on periaatteessa samat oikeudet kuin turvapaikan saaneilla.

Suomessa syyrialaisten turvapaikkahakemukset käsitellään tapauskohtaisesti, mutta Ruotsi antaa Syyriasta tulleille automaattisesti kolmen vuoden oleskeluluvan.

"Myös Suomessa voitaisiin menetellä näin, sillä lainsäädäntö mahdollistaisi sen silloin, kun tietyssä maassa on selkeästi vaarallista aseellisen selkkauksen vuoksi", sanoo Pakolaisavun kotimaan toiminnan päällikkö Pia Lindfors.

Lindforsin mukaan Ruotsin käytännöllä voi olla vaikutusta sen pakolaismääriin.

Repo uskoo, että sodan jatkuessa syyrialaisista voi tulla kolmanneksi suurin ryhmä turvapaikanhakijoiden joukossa Suomessa. Tällä hetkellä syyrialaiset ovat viidenneksi suurin hakijaryhmä Irakin, Venäjän, Somalian ja Afganistanin jälkeen.