perjantai 23. marraskuuta 2012

HS: Joka neljäs leipäjonossa on maahanmuuttaja

Helsingin Sanomat: Joka neljäs leipäjonossa on maahanmuuttaja 23.11.2012

Pääkaupunkiseudun leipäjonojen asiakkaista yli neljännes, 27 prosenttia, on muita kuin Suomen kansalaisia. Asia käy ilmi kyselyssä, joka on tehty Helsingin, Espoon ja Vantaan ruoanjakelupaikoissa touko-elokuussa.

Esimerkiksi Myllypurossa Herttoniemen seurakunnan ylläpitämän ruokajakelun asiakkaista kolmannes on muita kuin Suomen kansalaisia.

Tutkimuksessa ei eritelty ei-suomalaisten ruuanhakijoiden kansalaisuutta. Ruokajakelun ylläpitäjien mukaan venäläisten ja virolaisten osuus on iso.

Ruuanjakelun merkitys avun tarvitsijoille on suuri. Kaikista kyselyyn vastanneista yhdeksän kymmenestä sanoo, että ruoka-apu on heidän pärjäämisensä kannalta välttämätöntä.

Kolmannes kyselyyn vastanneista oli lapsiperheitä. Puolet oli hakenut ruoka-apua joka viikko viimeisen vuoden aikana.

Tänään perjantaina julkistettu selvitys on osa Itä-Suomen yliopiston käynnistämää hanketta, jossa kerätään tietoja leipäjonojen asiakkaista suurimmissa kaupungeissa.

Esimerkiksi Kuopiossa tehdyssä selvityksessä maahanmuuttajien osuus ei korostunut. Toisaalta lapsiperheiden osuus leipäjonoissa on etelässä suurempi.

Tutkimushankkeen vetäjä, professori Juho Saari Itä-Suomen yliopistosta päättelee, että Itä-Suomessa maahanmuuttajat ovat suurelta osin puolisoiksi tulleita, kun taas Helsingin seudulla on paljon venäläisiä ja virolaisia sekä inkeriläisiä maahanmuuttajia, joista monet ovat iäkkäitä.