torstai 15. marraskuuta 2012

Helsingin Uutiset: Poliisin murhaa yrittänyt harjoitteli vasaralla iskemistä etukäteen

Helsingin Uutiset: Poliisin murhaa yrittänyt harjoitteli vasaralla iskemistä etukäteen 15.11.2012

Syyttäjä vaatii poliisia vasaralla iskeneelle miehelle 11 vuoden vankeusrangaistusta murhan yrityksestä.

Murhayritys tapahtui Malmilla maaliskuussa, kun käännytyspäätöksen saanut ulkomaalaismies päätti tappaa vanhemman konstaapelin välttääkseen käännytyspäätöksen toimeenpanon.

Tekijä oli suunnitellut tekonsa hankkimalla vasaran ja harjoittelemalla sillä lyömistä etukäteen. Myös teon ajankohtaa ja tekopaikkaa hän oli harkinnut etukäteen.

Päähän kohdistuneet vasaranlyönnit aiheuttivat uhrina olleelle poliisille muun muassa repeämän oikeaan korvaan, useita haavoja pään alueelle ja luuhun ulottuvan haavan oikean korvalehden taakse.

Syyttäjän mukaan tekijä on tehnyt tapon yrityksen vakaasti harkiten ja yrittänyt tappaa virkamiehen hänen ollessa virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä ja turvallisuutta. Rikosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Lisäksi miestä syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, sillä hän nosti vasaran kohti apuun tullutta naispoliisia. Naispoliisi perääntyi tilanteesta ja juoksi hakemaan lisävoimia.

Asian käsittely jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa 23. marraskuuta.